»Tulen pyytämään viimeisiä ohjeita, hyvä herra, koska kapinallisten etujoukko on jo näkyvissä Carrousel-aukiolla.»
»Teitä kehoitetaan pitämään puolianne, sillä kuningas on päättänyt kuolla kanssanne.»
»Hyvä on, herra komentaja», vastasi kapteeni Dürler mutkattomasti.
Ja hän meni ilmoittamaan tovereilleen tämän ohjeen, joka oli heidän kuolemantuomionsa.
Kuten kapteeni Dürler oli maininnut, kapinallisten etujoukko näkyi jo
Carrousel-aukiolla.
Siinä tulivat ne varemmin mainitut tuhat piikkimiestä, joiden etunenässä marssi parikymmentä marseillelaista ja kaksitoista tai viisitoista ranskankaartilaista. Näiden jälkimäisten riveissä välkkyivät erään nuoren kapteenin kultaiset olkalaput. Tämä oli Pitou, jolle Billot oli antanut erään tehtävän. Näemme pian hänet sitä suorittamassa.
Etujoukon jäljessä, noin puoli kilometriä taempana, marssi melkoinen joukko kansalliskaartilaisia ja liittolaisia. Heidän edessään kuljetettiin kahdentoista tykin vahvuista patteristoa.
Kuultuaan palatsin komentajan ohjeet sveitsiläiset asettuivat äänettömästi ja täsmällisesti paikoilleen, säilyttäen liikkeissään päättäväisten miesten kylmän ja synkän äänettömyyden.
Kansalliskaartilaiset, lievempään kuriin tottuneina, järjestyivät paikoilleen yhtä päättäväisesti, mutta esiintyivät meluavammin ja levottomammin.
Huonosti järjestetyt ja vaatimattomasti aseistetut aatelismiehet — heillä oli vain miekat ja pistoolit — tiesivät, että nyt tulisi taistelu elämästä ja kuolemasta, ja odottivat kuumeisen jännittyneinä hetkeä, jolloin he kohtaisivat kansan, vanhan vihollisensa, ikuisen atleetin, alati masennetun taistelijan, joka kahdeksan vuosisadan kuluessa oli yhä varttunut.