»Jo tarttui!» tuumi kalastaja.
»Vedä varovasti!» neuvoi toinen.
Mies veti varovasti ja sveitsiläinen liukui eteisestä pihalle, niinkuin kala nostetaan vedestä rannalle.
Pihalla nousi riemu ja nauru.
»Toinen, vielä toinen!» huudettiin kaikilta tahoilta.
Kalastaja pyydysti toisen sveitsiläisen, sitten kolmannen, neljännen ja viidennen.
Koko rykmentti olisi huvennut sitä menoa, mutta silloin kuului komennus: »Kivääri poskelle vie!»
Kiväärit kohosivat tähtäysasentoon koneellisen täsmällisesti, kuten säännöllisissä sotajoukoissa ainakin. Silloin muuan hyökkääjistä — tällaisissa tilanteissa on aina joku mieletön antamassa merkin verilöylyn aloittamiseen — laukaisi pistoolinsa palatsin ikkunaan päin.
Sinä lyhyenä hetkenä, joka kului komennuksesta: »Kivääri poskelle vie!» seuraavaan komennukseen: »Laukaise!» Pitou oivalsi, mitä heti tapahtuisi.
»Maahani» huusi hän miehilleen. »Maahan tai olette tuhon omat!»