Pakeneva joukko, joka kahdeksallakymmenellä askeleella oli menettänyt kahdeksankymmentä miestä, suuntasi kulkunsa Feuillants-portaille.
Choiseulin herttua näki heidät kaukaa ja juoksi miekka kädessä heitä turvaamaan, uhmaten Royal- ja Tournant-siltojen tykkejä.
»Kansalliskokoukseen!» huusi hän.
Ja arvellen, että häntä seurasivat ne neljäsataa miestä, jotka vielä olivat hengissä, hän riensi edellä käytäviin ja saapui portaille, joista pääsi istuntosaliin. Alimmalla portaalla hän tapasi Merlinin.
»Mitä te täällä, onneton, paljastettu miekka kädessä?» sanoi hänelle kansanedustaja.
Herttua silmäili ympärilleen: hän oli yksin.
»Pankaa miekka tuppeen ja menkää kuninkaan luokse», kehoitti Merlin.
»Vain minä olen nähnyt teidät, kukaan siis ei ole nähnyt teitä.»
Kuinka oli käynyt joukon, jonka herttua oli luullut seuranneen jäljestä?
Tykki- ja kiväärituli oli ravistellut sitä kuin pyörretuuli kuivia lehtiä ja ajanut sen Orangerie-pengermälle. Siellä pakenijat hyppäsivät Ludvig XV:n torille ja suuntasivat askelensa Garde-Meublea kohden, päästäkseen sitä tietä bulevardeille tai Champs-Elyséesille.
Herra de Viomesnil, kymmenkunta aatelismiestä ja viisi sveitsiläistä pujahtivat Venetsian lähetystötaloon, joka oli Saint-Florentin-kadun varrella ja jonka portin he huomasivat olevan auki. He pelastuivat! Mutta muu joukko pyrki Champs-Elyséesille.