»Kyllä, madame.»
»Herra Laporte on kertonut meille, että muuan kuninkaan keittiöväkeen kuulunut mies, joka sittemmin oli asettunut Palais-Royaliin piiraisleipuriksi ja seuraajansa kuoltua palannut entiseen toimeensa… No niin, tämä mies, hillitön jakobiini, on sanonut kaikkien kuullen, että Ranskalle tehtäisiin kelpo palvelus, jos kuningas myrkytettäisiin!»
»Ihmiset, jotka suunnittelevat sellaista rikosta, eivät tavallisesti kersku siitä ennakolta, madame.»
»Voi, herra Gilbert, on perin helppoa myrkyttää kuningas! Onneksi sillä miehellä, jota me epäilemme, ei ole muuta keittiöhommaa kuin piiraisten valmistaminen.»
»Ja te olette ryhtynyt varokeinoihin, madame?»
»Niin, on päätetty, että kuningas syö enää vain paistia, että leivän tuo Ville-d'Avraysta herra Thierry, pikku huoneistojen taloudenhoitaja, joka samalla hankkii pöytäviinit. Koska kuningas pitää piirakoista, on rouva Campan määrätty ostamaan ne itseään varten milloin yhdeltä, milloin toiselta leipurilta. Meitä on erikoisesti kehoitettu varomaan jauhosokeria.»
»Senkö vuoksi, että siihen voi huomaamatta sekoittaa arsenikkia?»
»Juuri niin… Kuningattarella oli tapana valmistaa sokerivetensä senlaatuisesta sokerista. Me olemme poistaneet sen tavan kokonaan. Kuningas, kuningatar ja minä syömme yhdessä ja suoriudumme itse tarjotusta. Jos joku meistä tarvitsee jotakin, niin hän soittaa. Kun kuningas on istuutunut pöytään, tuo rouva Campan erikoisovesta sisälle piiraat, leivän ja viinin. Ne piilotetaan pöydän alle, ja kaikki ovat juovinaan linnan kellarin viiniä ja syövinään keittiön leipää ja piiraita. Näin me elämme, hyvä herra, ja silti vapisemme joka hetki, kuningatar ja minä, peläten, että näkisimme kuninkaan äkkiä kalpenevan ja kuulsimme hänen lausuvan seuraavat hirveät sanat: 'Minä voin pahoin!'»
»Sallikaa minun ensinnäkin lausua, madame», virkkoi tohtori, »etten usko noihin myrkytysuhkailuihin, ja lisätä, että olen täydellisesti teidän majesteettienne käytettävissä. Mitä kuningas haluaa? Tahtooko kuningas asuttavakseni jonkun linnanhuoneen? Muutan siihen, jotta olen alati käsillä, kunnes hänen pelkonsa…»
»Oh, veljeni ei pelkää mitään», keskeytti madame Elisabeth.