»Erehdyin, madame… kunnes teidän pelkonne on hälvennyt. Tunnen jonkun verran myrkkyjä ja vastamyrkkyjä. Luulen voivani poistaa niiden tehon, minkälaatuisia ne lienevätkin. Mutta sallikaa minun lisätä, madame, että jos kuningas haluaisi, ei hänen takiaan tarvitsisi pelätä yhtään mitään.»
»Ah, mitä olisi siis tehtävä?» virkkoi muuan ääni, joka ei ollut madame Elisabethin ja jonka värähtelevä, voimakas sointu sai Gilbertin kääntymään.
Tohtori ei ollut erehtynyt. Ääni oli kuningattaren.
Gilbert kumarsi.
»Madame», sanoi hän, »tarvitseeko minun toistaa kuningattarelle ne uskollisuuslupaukset, jotka vastikään esitin madame Elisabethille?»
»Ei, hyvä herra, ei tarvitse. Olen kuullut kaikki… Haluaisin vain kuulla, millainen vielä nykyään on mielialanne meitä kohtaan.»
»Onko kuningatar siis epäillyt tunteitteni kestävyyttä?»
»Ah, hyvä herra, niin moni pää ja niin moni sydän on muuttanut suuntaansa tässä vihurituulessa, ettei enää oikein tiedä, kehen voi luottaa!»
»Ja senkö vuoksi kuningatar aikoo ottaa feuillanttien kädestä rouva de
Staëlin mieleisen ministerin?»
Kuningatar säpsähti.