Tuskin oli kulunut kolmeakaan kuukautta kuningattaren ja Gilbertin tapaamisesta, kun Ludvig XVI:n puheille opastettiin muuan pienikokoinen, notkealiikkeinen, hermostunut mies, jolla oli älykkäät piirteet, säkenöivät silmät ja leirielämän ahavoittamat kasvot ja joka oli kuudenkuudetta vuoden ikäinen, vaikka näytti kymmentä vuotta nuoremmalta. Hänen yllänsä oli kenttämarsalkan virkapuku.
Vain siunaaman hetken hän joutui olemaan yksin salongissa, johon hänet oli opastettu, sillä ovi aukeni pian ja kuningas astui huoneeseen.
Ensimmäistä kertaa nämä kaksi miestä seisoivat toisiaan vastassa.
Kuningas loi pikku mieheen laimean ja raskaan silmäyksen, joka silti ilmaisi jonkunlaista tarkkailunhalua. Pikku mies puolestaan silmäili kuningasta tutkivin, epäilevin ja polttavin katsein.
Kukaan ei ollut jäänyt ilmoittamaan vierasta, mikä todisti, että vieras oli ilmoitettu ennakolta.
»Herra Dumouriez vai kuinka?» aloitti kuningas keskustelun.
Dumouriez kumarsi.
»Kuinka kauan olette ollut Pariisissa?»
»Helmikuun alusta lähtien, sire.»
»Herra de Narbonneko on kutsuttanut teidät pääkaupunkiin?»