Koska Villers-Cotteretsin piirikunnassa kukaan ei kilpaillut Billotin kanssa, valittiin hänet suunnattomalla äänten enemmistöllä.
Kun Billot oli valittu, keräsi hän käteistä rahaa niin paljon kuin mahdollista. Sato oli ollut hyvä. Hän maksoi maatilan vuokran, pani talteen omat tarverahansa, laski paljonko siemenviljaa oli varattava seuraavaan kylvöön, paljonko tarvittiin kauroja, olkia ja heiniä hevosten muonaan, paljonko oli pantava rahoja työmiesten palkkoihin ja elantoon, ja eräänä aamuna hän kutsutti luoksensa Pitoun.
Kuten on mainittu, Pitou kävi silloin tällöin tervehtimässä Billotia.
Billot otti Pitoun aina vastaan ojennetuin käsin, tarjosi hänelle aamiaisen, jos oli aamiaisaika, päivällisen, jos oli päivällisaika, lasillisen viiniä tai omenamehua, jos oli aika juoda lasillinen omenamehua tai viiniä.
Mutta Billot ei ollut koskaan kutsuttanut Pitoua luoksensa.
Jonkun verran levottomana Pitou siis meni maatilalle.
Billot oli aina vakava. Kukaan ei ollut nähnyt tilanhoitajan hymyilevän senjälkeen kun hänen tyttärensä oli lähtenyt talosta.
No niin, Billot oli tällä kerralla entistäänkin vakavampi.
Mutta tapansa mukaan hän ojensi kätensä Pitoulle ja puristi tavallista jämeämmin Pitoun kättä omassaan.
Pitou silmäili tilanhoitajaa kummastuneena.