»Kuningatar, hyvä herra, mutta hänen mielestään oli tarpeetonta noiden toisten tietää, että hän kutsuu teidät puheilleen.»
»Ah, sitä pelkäsinkin!» sanoi Dumouriez ja ravisti päätänsä.
»Kieltäydyttekö?» kysyi kamaripalvelija, joka oli itse Weber.
»En, seuraan teitä.»
»Tulkaa.»
Kamariherra opasti Dumouriezin hämärien käytävien kautta kuningattaren huoneeseen.
Mainitsematta kenraalia nimeltä hän ilmoitti:
»Täällä on henkilö, jota teidän majesteettinne haluaa puhutella.»
Dumouriez astui sisälle. Milloinkaan, ei edes silloin kun hän valmistui hyökkäämään tai tunkeutui linnoitukseen, hänen sydämensä ei ollut sykkinyt näin kiivaasti. Hän tajusi sen johtuvan siitä, ettei häntä ollut milloinkaan uhannut näin suuri vaara. Tielle, jota hän nyt kulki, oli siroitettu ruumiita, eläviä tai kuolleita, ja hän saattoi törmätä Calonnen, Neckerin, Mirabeaun, Barnaven tai Lafayetten ruumiiseen.
Kuningatar käveli huoneessa edestakaisin. Hän oli hyvin kiihtynyt.