Dumouriez lopetti ja astui puhujalavalta suosiohuutojen raikuessa. Tämä suosionosoitus ärsytti Collot-d'Herboisia, näyttelijää, jolle oli usein vihelletty ja harvoin hurrattu.
»Miksi tämä suosio?» huusi hän paikaltaan. »Jos Dumouriez tulee tänne ministerinä, ei hänelle tarvitse vastata mitään; jos hän tulee liittolaisena ja veljenä, täyttää hän vain velvollisuutensa ja asettuu meidän kannallemme. Me voimme vastata hänelle vain yhdellä tavalla: toimikoon hän kuten on puhunut!»
Dumouriez heilautti kättänsä merkiksi, että sitä juuri hän oli tarkoittanutkin.
Silloin Robespierre nousi, ankara hymy kasvoillaan. Kaikki oivalsivat, että hän aikoi mennä puhujalavalle ja hänen tieltänsä väistyttiin. Koska hän aikoi puhua, syntyi hiljaisuus.
Mutta tämä hiljaisuus oli toista lajia kuin se, jolla Dumouriezia oli tervehditty; se oli lauhkeaa ja kuin sametilla verhottua.
Hän astui puhujalavalle ja aloitti juhlalliseen tapaansa:
»En ole niitä, jotka pitävät tuiki mahdottomana, että joku ministeri voisi olla isänmaanystävä, ja siksi otankin tyytyväisin mielin vastaan lupaukset, jotka Dumouriez on meille antanut. Kun hän on täyttänyt nämä lupaukset, kun hän on masentanut viholliset, jotka ovat kohottaneet aseensa meitä vastaan hänen edeltäjiensä ja niiden vehkeilijäin toimesta, jotka yhä, vaikka eräät ministerit onkin karkoitettu, johtavat maan hallitusta, vasta silloin olen valmis antamaan hänelle tunnustuksen, mutta silloinkaan en ajattele, ettei kuka tahansa kunnon kansalainen olisi hänen vertaisensa. Kansa yksin on suuri ja kunnioitettava, ministerihallituksen kalistimet ovat tyhjää sen edessä. Kunnioituksesta kansaa kohtaan ja kunnioituksesta ministeriä itseäänkin kohtaan minä vaadin, ettei hänen saapumistaan joukkoomme tervehditä suosionosoituksella, joka voisi viitata yleisen mielialan muutokseen. Hän pyytää meiltä neuvoja. Minä puolestani lupaan antaa hänelle neuvoja, jotka ovat hyödyksi hänelle ja kansan asialle. Niin kauan kuin Dumouriez loistavilla isänmaallisilla teoilla ja ennen kaikkea isänmaalle tekemillään todellisilla palveluksilla osoittaa olevansa kunnon kansalaisten veli ja kansan puolustaja, löytää hän täältä tukijoita. En kavahda ministerien läsnäoloa tässä kerhossa, mutta minä sanon, että milloin joku ministeri pyrkii olemaan täällä jotakin muuta kuin kunnon kansalainen, minä vaadin hänen karkoitustaan. Toivon kuitenkin, ettei sellaista tapahtuisi.»
Suosionosoitusten raikuessa tämä terävä puhuja lähti puhujalavalta.
Mutta alimmalla portaalla väijyi häntä ansa.
Siellä seisoi Dumouriez, käsivarret levitettyinä ja haltioitumista teeskennellen.
»Hyveellinen Robespierre», huudahti hän, »lahjomaton kansalainen, salli minun syleillä sinua!»