Lisäksi tuli vielä se seikka, että koska mestari Adam ei tahtonut, että hänen poikansa lähtisi matkalle omistamatta kilisevää taskussaan, niin hän turvautui naapurinsa ja kuomansa Matteon vanhaan ystävyyteen. Tämä mies teki ensin tuhansia verukkeita, mutta viimein hän uskalsi, niin saita kuin olikin, lainata hänelle kolme soldoa, sellaista varmaa lupausta vastaan mestari Adamin puolelta, että ellei summa tullut viikon kuluessa maksetuksi takaisin, oli mestari Adamin annettava hänelle jokin pantti, joka täydellisesti vastasi velkaa. Mestari Adam kirjoitti tällä ehdolla nimensä velkakirjan alle; ja sillä tavoin saattoi isäparka nyt hetkellä, jolloin hän puristi jäähyväisiksi poikansa kättä, pistää siihen vielä nuo isällisen huolenpidon viimeiset todistukset, lahjan, jota korpraali Bombarda ei suinkaan kieltäytynyt vastaanottamasta, niin vähäinen kuin se olikin. Mutta totta on, ettei hän voinut aavistaakaan lahjan saatuaan olevansa kolmea soldoa rikkaampi kuin hänen isänsä.
Vasta noiden kahden nuoren miehen lähdettyä mestari Adam oikein tunsi köyhyytensä: koti oli tyhjä ja vähistä huonekaluista, jotka sitä ennen olivat kaunistaneet, ei siellä ollut enää muuta kuin haavoitettujen sängyt. Gelsomina istui toisessa niistä ja mestari Adam toisessa, vanhan Babilanan valmistaessa illalliseksi viimeisiä ruokavaroja, mitä oli enää jäljellä, mutta jotka loppuisivat yhden tai kahden aterian perästä ja jättäisivät perhe-paran aivan puille paljaille. Gelsomina itki. Mestari Adam koetteli mietteisiinsä vaipuneena keksiä jotakin kumman keinoa päästäkseen ahdingosta.
Yhtäkkiä näytti kirkas ajatus välkähtävän hänen päässään; hän nousi ylös ja meni tytärtänsä suutelemaan. Hän oli päättänyt, että Gelsomina lähtisi huomisaamuna matkalle erään tädin luo, joka hänellä oli Tropeassa ja joka oli usein pyytänyt häneltä tyttöä luokseen, isän voimatta lapsestaan koskaan erota; siellä oli nyt Gelsominan vietettävä koko aika, minkä Marco Brandi viipyisi poissa. Tällä tavoin pelastuisi ainakin Gelsomina puutteesta, jolta mestari Adam ei voisi häntä turvata, jos hän jäisi kotiin; hän itse ja vanha Babilana saattaisivat aina jollakin tavoin tulla toimeen, kun tytärtä ei odotettu aterialle. Gelsomina teki vastaväitteitä, mutta isänsä hartaiden pyyntöjen voittamana hän viimein suostui huomenna lähtemään.
Niin ollen meni mestari Adam päivän koittaessa lainaamaan Fra Bracalonelta Balaamin, tuttavalta, jonka kanssa hän oli ollut mitä parhaimmissa väleissä siitä saakka kuin he olivat tehneet keskenään tunnetun sopimuksen; ja koska silloin ei ollut almunkokoamis-päivä, niin lukkari lupasi hänelle aasinsa mielellään. Gelsomina otti jäähyväiset äidiltään ja nousi Balaamin selkään, joka lähti matkaan sangen iloissaan, kun sai tällä kertaa vastoin tavallisuutta kuljettaa niin keveää taakkaa.
Mestari Adam oli valinnut näin varhaisen lähtöhetken siksi, että hänen tyttärensä tapaisi tädin luo saavuttaessa siellä vielä aamiaisen, jota hän olisi kotona turhaan odotellut. Ja tosiaan otti sukulainen Gelsominan ihmeen hyvin vastaan, ja velipuoli oli hänestä tervetullut. Hän olisi mielellään pitänyt mestari Adamin luonaan sen päivän, Gelsominan seurassa; mutta vanhus muisti, että hän oli jättänyt Babilana-paran yksinään kotiin, ilman ruokaa ja rahaakin, millä sitä hankkia. Eikä hän nyt tahtonut asettua pöytään, vaan väitti luvanneensa viedä Balaamin takaisin ennen puoltapäivää. Hän pyysi siis ainoastaan lupaa saada pistää taskuunsa oman osan suurus-ateriasta, syödäkseen muka sen matkalla, mutta oikeastaan aikoen viedä sen kotiin vaimolleen. Sitten hän jätti hyvästit Gelsominalle, luvaten tulla noutamaan hänet takaisin niin pian kuin mahdollista.
Uusi onnettomuus odotti mestari Adamia hänen kotiin palatessaan. Sen talon omistaja, jossa hän asui, oli panettanut hänen tavaransa uloshakuun, ahdisteltuaan häntä jo jonkun aikaa kolmen neljännesvuoden vuokrasta, joka mestari Adamilla oli maksamatta. Tämän uutisen kuullessaan näki mestari Adam joutuneensa taistelunsa loppukohtaan, jossa hänen oli antauduttava. Hän veti taskustaan vaimolleen tuomansa eväät, vakuuttaen niistä jo osansa ottaneensa. Ja kun nyt vaimo jätti herkutellakseen hetkeksi rukousnauhansa, jota hän aina hypisteli, milloin vain taloushuolet sallivat hänelle rukoiluaikaa, käveli mestari Adam huoneessa edestakaisin, kiihkolla, joka syntyy tavallisesti epätoivoisen päätöksen edellä. Viimein hän pysähtyi Babilana-muorin eteen käsivarret ristissä ryntäillä, kasvoillaan ilme kuin ainakin miehellä, joka on tehnyt päätöksensä.
— No, mitä nyt? sanoi vanha naisparka, pelästyen jo vaistomaisesti.
— Vaimo, — vastasi mestari Adam, — hetki on tullut, jolloin tarvitaan rohkeutta!
— Tarvitaan rohkeutta, — toisti Babilana äänellä, joka oli puolittain väritön, puolittain kysyvä.
— Aivan niin. He ovat panneet ryöstöön huonekaluni tänään; he ottavat huomenna minut itsenikin.