— Sinä et siis aiokaan tosissasi kuolla? mutisi kunnon Babilana, joka alkoi viimeinkin ymmärtää.
— Johan nyt! huudahti mestari Adam; — mutta kun he kerran luulevat minun kuolleen, niin ovat velkojani ehkä vähemmän kovia. Mitä minuun tulee, minä selvitän asian Fra Bracalonen kanssa, joka on luvannut valvoa ruumiini ääressä. Ja sitten minä livistän Roomaan, jonne te kaikki tulette minun luokseni.
— Roomaan?
— Niin, Roomaan; se on taiteitten kotimaa. Ehkäpä siellä annetaan arvoa lahjoille, joita täällä halveksitaan, ja siellä saan vihdoinkin nähdä myöskin sen Michelangelon "Viimeisen tuomion", josta niin paljon puhutaan.
— Mikä se Michelangelo on? keskeytti Babilana.
— Se on sellainen poika, joka myöskin maalaa kiirastuleen paiskattuja; no, nähdäänpähän, eiköhän tässä voitane tehdä paria hänen taululleen.
— Minä en ennusta tästä hyvää, — sanoi muori pudistaen päätään; — tämä on Jumalan kiusaamista.
— Mitä peijakasta pahempaa meille vielä voisi tapahtua kuin tämä? Toivottomalla on se hyvä puoli, ettei hänen tilansa voi muuttua muuta kuin parempaan päin. Mene noutamaan lääkäri, vaimo.
— Niin; mutta jos hän tulee?
— Jos hän tulisi, se muuttaisi ehkä asian aivan toisin: minä saattaisin tosiaan kuolla. Mutta ole vain rauhallinen, hän ei tule; mene siis, mene.