— Niin että se hänelle antoi viimeisen iskun, — jatkoi muori; — ja tuskin he ennättivät lähteä, niin hän kuoli… Saavat nyt kehua, että ovat hänet tappaneet. Ohoi, voi, hyvä Jumala!
— Niitä on armottomia velkojia, — sanoi kuoma. — Te tiedätte,
Babilana-muori, että miehenne on velkaa minulle kolme soldoa.
— Kyllä, hyvä isä, kyllä, ukko-raiska sanoi sen minulle ennen kuolemaansa, ja oli niin pahoillaan, kun ei voinut velkaa suorittaa.
— Sanoiko hän teille senkin, että oli luvannut minulle velasta pantin?
— Sanoi toki; mutta kuten näette, täällä ei ole enää mitään otettavaa.
— Kuulkaapas, muori, siellä, jonne hän nyt menee, hän ei tarvitse kreikkalaista myssyään. Minä olen aina hänen eläessään sitä halunnut; siitä saan nyt muiston hänestä hänen kuoltuaan; jos annatte sen, olette kuitti kolmen soldoni velasta.
— Mahdotonta, kuomaseni, mahdotonta, — huudahti nainen; — hän pyysi, että hänet haudattaisiin se myssy päässä. Voi, hyvä Jumala, hyvä Jumala, hän oli niin kunnon mies, minä en tahtoisi millään mokomalla olla täyttämättä hänen yhtään pyyntöänsä.
— Se nyt on kanssa hassutusta, — sanoi kuoma, — tahtoa kreikkalaisine myssyineen hautaan! Pelkäsikö hän, että siellä muka paleltaisi päätä?
— Ohoi, Jumalani, Jumalani! toisti vain Babilana, niinkuin tuska olisi estänyt häntä kuulemasta.
— Hyvä on, hyvä on, muori, — mutisi Matteo; — lähden pois, sillä minä olen niin tunteellinen, etten voi nähdä ihmisen itkevän, rupeamatta itsekin itkemään; mutta se vain on totta, että miehenne oli minulle velkaa kolme soldoa ja että hän lupasi niistä minulle pantin.