— Kyllä, kapteeni; mutta mennään kirkkoon, siellä saamme olla paremmassa rauhassa kuin täällä. Minä pelkään aina, että kansanjoukossa on joku santarmi, joka luulee tekevänsä Herralle mieluisen työn iskemällä kiinni kaulukseeni; ja äsken, kun tunsin teidän pysäyttävän itseni, tunnustan, etten ollut kovinkaan rauhallisella mielellä. Synninsuruni on kyllin suuri tehdäkseni katumusta, mutta uskoni ei ole vielä tarpeeksi vahva tullakseni marttyyriksi.

— Olkoon menneeksi, — sanoi Marco Brandi seuraten Paoloa kirkkoon ja nauraen itsekseen kauhua, jonka oli luutnantilleen tuottanut.

Sakaristoon saapuessaan näki Marco Brandi siellä koko muun joukkonsa, joka otti hänet vastaan todellisella ilolla, sillä, kuten sanottu, he rakastivat suuresti päällikköään. Kuitenkin yhtyi eräs pelonkin tunne tähän iloon. Vintiöparat luulivat näet Marco Brandin tulleen viemään heitä takaisin rikoksen tielle. Mutta Paolo kiiruhti rauhoittamaan heitä, ilmoittaen, että heidän päällikkönsä oli nyt, ellei juuri katuvainen niinkuin he, niin ainakin kääntynyt, ja että hän päinvastoin tuli jättämään heille eronsa ja vapauttamaan heidät valastaan. Kohta, kun tämä uutinen saatiin kuulla, ei mikään enää häirinnyt heidän jälleennäkemisensä iloa.

Marco Brandi kertoi heille syyt, jotka saivat hänet kaipaamaan yksityiselämään vetäytymistä. Toiset hyväksyivät ne koko sydämestään ja kertoivat hänelle vuorostaan, kuinka heille oli ilmestynyt kuollut juuri hetkellä, jolloin he aikoivat keskenään eräässä kirkossa jakaa varkauden hedelmiä, ja kuinka he jo sen näyn järkyttäminä olivat palanneet vuoristoon aikeessa luopua ammatista, jota he siihen asti olivat harjoittaneet; sitten viimeöinen maanjäristys, mikä oli nähtävästi heidän pyhässä paikassa tekemänsä rienauksen aiheuttama, oli vielä heitä tuossa hurskaassa päätöksessä vahvistanut. He olivat siis lähteneet heti Cosenzaan, jossa on kymmenen virstan päähän pyhyydestään kuuluisa kapusiiniluostari; olivat antaneet siellä viedä itsensä priorin puheille ja tunnustaneet hänelle syntinsä, alistuen jo etukäteen hyväksymään kaikki katumustyöt, mitä hän suvaitsisi heille määrätä.

Priori, joka ei koskaan unohtanut veljeskuntansa etua, milloin se ei ollut ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa, oli päättänyt käyttää hyväkseen näin suurta ja odottamatonta katuvaisuutta. Hän oli siis järjestänyt tuon öisen kulkueen, joka oli tuottava hänen veljeskunnalleen sitä enemmän kunniaa, mitä kovemmin katujat nahkaansa iskivät. Olemme nähneet, kuinka tunnollisesti rosvot olivat tehtävänsä suorittaneet; ja priorin pyhä aate olikin jo saanut palkkionsa, sillä kaikki ihmiset olivat jo valmiit uskomaan, että jos maanjäristyksellä ei olisi enää muita seurauksia, oli se luettava kunnioitettavain kapusiini-isien onnellisen välittäjätoimen ansioksi.

Heti kun Marco Brandi oli tuntenut Paolon ja Paolo ilmoittanut hänelle, että koko rosvojoukko oli paikalla, oli sen entinen päällikkökin saanut aatteen käyttää hyvän asian ajamiseen noita miehiä, joiden rohkeuden hän tunsi ja joiden uskollisuuden hän oli kokenut monen monta kertaa. Hän piti siis heille puheen, miehenä, joka tietää kääntyvänsä miesten puoleen; kiitti työtä, jonka he olivat jo tehneet, mutta lisäsi myöskin uskovansa, että heidän katumuksensa olisi vieläkin mieluisempi Jumalalle, jos he, käytettyään henkisiä keinoja tulevien onnettomuuksien estämiseksi, tahtoisivat nyt myöskin alentua maallisiin, korjatakseen mikäli voivat jo tapahtuneita onnettomuuksia. Siellä oli viisitoista voimakasta, uljasta ja älykästä miestä; siinä oli aivan tarpeeksi avun hankkimiseksi monille paikoille, joissa vielä voi olettaa sitä tarvittavan. Eikä kolmen, neljän kuolemasta pelastetun onnettoman ihmisen ääni voinut olla mikään halveksittava apu näille veitikoille, joita taivas ehkä saattoi moittia hiukan liian myöhäisestä armon etsinnästä, — kun nuo äänet saataisiin rukoilemaan heidän puolestaan.

Tällaista ehdotusta ei voitu siis olla hyväksymättä; se otettiin vastaan suurella innostuksella, ja päällikkönsä johdolla levisivät rosvot nyt heti kaikkialle kaupunkiin, uskaltaen ihmeellisellä uljuudella henkensä vaaraan ja valaen esimerkillään rohkeutta kaikkein toivottomimpiinkin. Ja heidän vaivansa tulivatkin runsaasti palkituiksi, sillä he olivat vetäneet jo viisi, kuusi henkeä esiin raunioista, kun Busenton puolelta alkoi kuulua kovia huutoja. He juoksivat heti sinne, mutta miten he kiiruhtivatkin, saapuivat he liian myöhään. Jumala, joka oli eilen määrännyt joen kuivumaan, oli nyt antanut sille ohjauksen ryhtyä jatkamaan entistä juoksuaan, niin että aallot olivat tulleet yhtäkkiä takaisin, hyppien kuin kilpahevoset; ja ne veivät mukaansa merta kohti nuo kunnioitettavat tiedemiehet, jotka eivät olleet tahtoneet arkeoloogisessa innossaan poistua paikalta, mistä he toivoivat löytävänsä Alarikin haudan.

Tämä onnettomuus oli viimeinen, mitä tällä kertaa tarvittiin Kalabrian pääkaupungissa surra. Toistuvat maantärähdykset kadottivat vähitellen rajuutensa, niin että aamulla ja päivän mukana, joka valaisi väestö-raukan onnettomuutta, se sai myöskin rohkeutta sitä kantaa. Se ei tiennyt muuten vieläkään, ketä sen oli kiittäminen avusta, jota se oli niin odottamatta ja ihmeellisellä tavalla saanut, sillä rosvot olivat menneet aamun koittaessa viisaasti kapusiinien luostariin, ja Marco Brandi jälleen isänsä asuntoon, saamaan hänen siunauksensa ja järjestämään tulevia häitänsä koskevat pienet raha-asiansa.

XI

Uhrautuminen