— Minä menen tänä iltana naimisiin Marco Brandin kanssa, — sanoi hän heille; — te seuraatte minua vihkialttarin ääreen, eikö niin, isä, eikö niin, äiti?
Vanhukset luulivat, että tyttö oli tullut hulluksi, ja alkoivat itkeä.
— Ei ole aikaa hukata, sillä minun on valmistettava hääpukuni, — jatkoi Gelsomina silmät kuumeista tulta hehkuen.
— Valkea puku, ei mitään muuta, puku, jota voin käyttää samalla häissäni, ja silloin, kun minut haudataan; kutsukaa tänne Gidsa ja Laura, he auttavat minua ompelussa.
Nämä olivat hänen nuoria ystävättäriään.
Mestari Adam ja Babilana-muori menivät kylälle, toinen noutamaan mainittuja nuoria tyttöjä, toinen ostamaan kangasta, jota Gelsomina tahtoi, kumpikin luullen noudattavansa vain kuumeessa hourivan käskyä, mutta molemmat rakastaen tytärtään liiaksi häneltä mitään kieltääkseen.
Pian tuli mestari Adam takaisin Gidsan ja Lauran seurassa, ja viittä minuuttia myöhemmin toi Babilana kankaan.
— Ystäväni, — sanoi Gelsomina, nousten istualleen vuoteessa, — teidän täytyy auttaa minua, sillä minä tarvitsen uuden puvun tänä iltana.
Nuoret tytöt katsahtivat hämmästyneinä toisiinsa, mutta nyökäyttivät kuitenkin päätään, myöntäen olevansa valmiit tekemään, mitä heidän ystävänsä tahtoi.
Gelsomina otti silloin sakset ja leikkasi itse puvun ja määräsi itse tehtävät tovereilleen, jotka istuivat kahden puolen hänen vuodettaan, piti itse osansa, ja he kaikki kolme ryhtyivät työhön.