— Malttakaa, malttakaa, hyvät herrat, keskeytti Saint-Luc vavisten; kunnioittakaa nyt hieman minun vieraitani älkääkä häiritkö iloista mielialaa hääpäivänäni.
Nämä Saint-Luc'in sanat saivat nähtävästi Henrikin ajattelemaan jotain muuta, ja hän toisti:
Niin, älkäämme häiritkö iloa Saint-Luc'in hääpäivänä.
Mutta nuo sanat hän lausui omituisella äänellä, minkä Saint-Luc kylläkin huomasi.
— Vai niin, huudahti Schomberg, Bussy on nyt siis Brissac'in perheen liittolainen, koskapa Saint-Luc tahtoo häntä puolustaa! Tuntuupa minusta tosiaankin siltä, ettei tässä matoisessa maailmassa, jossa tuskin kyetään itseänsä puolustamaan, ainakaan tarvitse puolustaa muita kuin sukulaisiaan, liittolaisiaan ja ystäviään.
Kuningas loi Saint-Luc'iin vihaisen katseen.
Sen murtamana riensi tämä sanomaan:
— Minä en puolusta häntä vähintäkään.
Tällävälin oli Bussy tullut lähemmäksi ja aikoi juuri tervehtiä kuningasta, kun Chicot, muka harmistuneena siitä, että näkisi toisen saavan osakseen sen kunnianosotuksen, jonka olisi tullut kuulua hänelle, huudahti:
— Kuuleppa Bussy, Amboisen Bussy, Clermontin Ludvig, Bussyn kreivi… koskapa sinua välttämättä on kutsuttava kaikilta nimiltäsi, jotta kuulisit. Etkö näe oikeata Henrikkiä, hullujen kuningasta? Tuo, jonka luokse nyt menet, on Chicot, minun hovinarrini, hän, joka tekee niin monta hullutusta, että minä väliin olen aivan haljeta naurusta.