— Kuuleppas Saint-Luc, lausui Schomberg, kuninkaan suosikeista nuorin, mutta myöskin urhoollisin, Bussy kunnioittaa sinua kovin huonosti; katsoppa vaan hänen mustaa pukuansa. Tuhat tulimaista! soveltuuko tuo nyt häihin?
— Ei, katkaisi Quélus, se pikemminkin sopisi hautajaisiin.
Ah! mutisi Henrik, jospa nämä olisivatkin hänen omat hautajaisensa ja jospa hän kantaisäkin tuota surupukua oman kuolemansa muistoksi!
— Anjoun herttua, virkkoi Maugiron, ei kuitenkaan saavu. Oletkohan silläkin taholla epäsuosiossa, Saint-Luc?
Tuo "-kin" pääte kajahti hyvin epämiellyttävältä Saint-Luc'in korvissa.
— Mitä varten hänen pitäisi tulla Bussyn jälestä? huomautti Quélus. Ettekö muista, että kun hänen majesteettinsa teki Bussylle sen kunnian, että kysyi tältä, tahtoisiko hän palvella hänen majesteettiaan, niin tämä vastasi, ettei hänen, joka oli clermontilaista sukua, tarvinnut palvella ketään, vaan saattoi hän tyytyä palvelemaan ainoastaan omaa itseään, ollen vakuutettuna siitä, että hän oli yhtä hyvä ruhtinas kuin kukaan muukaan maailmassa.
Kuningas rypisti silmäkulmiaan ja puri huultaan.
— Siitä huolimatta, jatkoi Maugiron, näyttää kuitenkin siltä, että hän palvelee Anjoun herttuaa.
— Siinä tapauksessa, vastasi Quélus kylmästi, on Anjoun herttua jotain enemmän kuin meidän kuninkaamme.
Tämä huomautus haavoitti Henrik III:tta mitä syvimmin, sillä hän aina oli salaisesti vihannut veljeänsä Anjoun herttuata. Hän kalpenikin silminnähtävästi, vaikkei vastannutkaan mitään.