Samanlaisella nenä-äänellä, jolla kuningas väliin puhui, kuultiin Chicot'in todellakin huutavan:
— Ja kuitenkin olen minä julkaissut ylellisyyskieltoja! Mutta jos ne eivät riitä, julkaisen minä useampia, niin monta, että ne vielä kerran riittävät; jos minun asetukseni eivät ole hyviä, niin on niillä ainakin se hyvä puoli, että niitä on monta. Belzebubin kautta, kuusi hovipoikaa, herra de Bussy, sepä on aivan liian paljo!
Näin sanoen Chicot pani poskensa pullolleen, heilautti ruumistaan ja asetti kätensä lonkkiensa päälle, aivan niinkuin kuningaskin usein teki.
— Mitä hän sanoo Bussystä? kysyi kuningas, kulmiaan rypistellen.
Saint-Luc aikoi juuri vastata kuninkaalle, kun vierastulva äkkiä jakaantui kahtia, tehden tilaa kuudelle hovipojalle, jotka olivat puetut kultakirjailtuihin vaatteisiin ja joiden rinnassa komeili herransa jalokivistä säteilevä vaakuna. Heidän jälestään tuli nuori, ryhdillään ylhäinen ja katseitaan karski, kaunis aatelismies; miehen yksinkertainen, tumma samettipuku muodosti täyden vastakohdan hänen hovipoikainsa koreille pukimille.
— Bussy! huudettiin joka taholta; Amboisen Bussy!
Monet riensivät nyt tätä nuorta miestä vastaan, toiset siirtyivät sivulle, päästääkseen hänen kulkemaan edelleen.
Maugiron, Schomberg ja Quélus olivat siirtyneet kuninkaan viereen, ikäänkuin häntä puolustaakseen.
— Katsokaas, virkkoi ensinmainittu, tarkoittaen Bussyn odottamatonta ilmestymistä ja Anjoun herttuan poisjäämistä, tuossa tulee renki, mutta missä on isäntä?
— Kärsivällisyyttä! vastasi Quélus; rengin edellä kulkevat rengin rengit. Rengin herra tulee kai perästä.