Henrik teki, niinkuin oli pyydetty, sillä hän alkoi vähitellen ymmärtää narrin tarkoituksen.
— Sinä et vastaa, — jatkoi ääni. — Se merkitsee sitä, että sinä edelleenkin paadut synneissäsi.
— Ah, anteeksi, Herra, anteeksi! virkkoi Chicot, puhuen nenäänsä ja matkien kuninkaan ääntä.
Sitten hän kääntyi Henrikkiin päin ja sanoi:
— Eikö sinusta ole kovin hupaista, poikani, ettei hyvä Jumala tunnekaan Chicot'ia?
— Kuinka se on mahdollista?
— Odota, niin saatpa nähdä.
— Onneton! — lausui ääni.
— Niin, Herra, — vastasi Chicot. — Minä olen paatunut, kauhea synnintekijä.
— Tunnusta sitten syntisi ja kadu.