— Siinä ei ole vielä kaikki, — jatkoi ääni.
— Oi, ei olekaan! Minä tunnustan senkin että minä yksissä neuvoin äitini Medicin Katarinan kanssa olen koettanut karkoittaa Ranskasta lankoani, Navarran kuningasta, tuhottuani kaikki hänen ystävänsä sekä sisartani Margaretaa, surmautettuani kaikki hänen rakastajansa. Kaikkea tätä minä vilpittömästi kadun.
— Voi sinä konna! sähisi kuningas hampaitaan purren.
— Henrik, poikani, älkäämme suututtako Herraa koettamalla salata sitä, minkä hän jo tietää yhtähyvin kuin mekin.
— Mutta nyt ei ole kysymys politiikasta, — jatkoi ääni.
— Vai niin, — vastasi Chicot ylen valittavalla äänellä, — lienee kysymys minun elämäntavoistani, eikö niin?
— Juuri niin, — vastasi ääni.
— Totta on, oi Herra! jatkoi Chicot, yhä vain nenäänsä puhuen, — että minä olen veltto, elostelija, laiskuri, typerä ja tekopyhä olento.
— Niin, se on totta se — vastasi ääni koleasti.
— Ja minä olen kohdellut huonosti naisia, varsinkin jaloa vaimoani.