— Vaimoansa tulee rakastaa niinkuin itseänsä ja enemmän kuin mitään muuta! — jyrisi ääni.
— Ah! — huokasi Chicot, — siinä suhteessa olen paljo syntiä tehnyt.
— Ja sinä olet johdattanut toisiakin synnintekoon senkautta että olet näyttänyt huonoa esimerkkiä.
— Se on totta, varsin totta.
— Sinä olet ollut vähällä saattaa tuon Saint-Luc paran tuhon omaksi. Lähetä hänet jo huomenna takaisin omaistensa luo.
— Ahaa! — kuiskasi Chicot. — Ääni tuntuu olevan hyvin läheistä sukua Cossen talon väen kanssa.
— Ja ellet nimitä häntä herttuaksi, niin tulet iankaikkisesti palamaan siinä samassa uunissa, jossa Sardanapalus, Nebukadnezar ja marsalkka Retz sinua odottavat.
Henrik huokasi levottomasti, sillä tämän uhkauksen kuultuaan tarttui häneen hirveä pelko.
— Mutta etkö huomaa, — kuiskasi Chicot, — kuinka taivas pitää Saint-Luc'in puolta? Saattaisipa hyvällä syyllä uskoa, että hän saa Meidän Herraltamme kaiken mitä haluaa.
Henrik ei näyttänyt kuuntelevan Chicot'in pilahuomautuksia, tai eivät ne ainakaan, jos hän ne ehkä kuulikin, saaneet häntä rauhoittumaan.