— Neljäsataakahdeksankymmentäkahdeksan, neljäsataakahdeksankymmentäyhdeksän, neljäsataayhdeksänkymmentä… sen pitäisi olla tässä lähellä.
Sen jälkeen irrotti tuo salaperäinen mies kääreen silmiltään ja huomattuaan olevansa erään talon edessä, meni sen portille ja katseli sitä tarkoin.
— Ei, tämä se ei ole.
Senjälkeen hän veti taas siteen silmilleen ja jatkoi laskemistaan.
— Neljäsataayhdeksänkymmentäyksi, neljäsataayhdeksänkymmentäkaksi, neljäsataayhdeksänkymmentäkolme. Nyt minun pitäisi olla perillä.
Hän otti taaskin pois siteen, meni sitä lähinnä olevalle portille, missä Bussy seisoi, ja tutki sitä.
— Hm, hm! — myhähti hän hetken kuluttua. — Se saattaisi olla tämäkin. Ei, kyllä, ei! Nämä kirotut portit ovat ihan toistensa kaltaisia.
— Saman havainnon olen minäkin tehnyt, — sanoi Bussy itsekseen. — Tämä seikka lujittaa minun luottamustani laskumestariin.
Tämä asetti nyt taaskin kääreen silmilleen ja jatkoi laskemistaan aina neljäänsataanyhdeksäänkymmeneenyhdeksään.
— Jos nyt suoraan edessäni on portti, niin sen täytyy olla oikean, — virkkoi hän.