Kuningas saapui nyt ratsastaen. Hän ei näyttänyt olevan kovinkaan mieltynyt herra de Monsoreauhon, mutta otti kuitenkin verrattain ystävällisesti sen sauvan, jonka ylihovijahtimestari polvistuen hänelle ojensi.
Nyt alkoi metsästys.
Bussy asettui sellaiseen paikkaan, että saattoi nähdä kaikkien ratsastavan ohitse, ja hän tutki tarkoin kaikki naiset nähdäkseen, eikö hän niiden joukossa tapaisi muotokuvan alkuperää. Mutta se oli turha vaiva. Paljo kauniita ja miellyttäviä naisia oli kyllä mukana, mutta sitä suloista olentoa, jota hän etsi, ei ollut niiden mukana.
Hän oli niin ollen pakotettu tyytymään ystäväinsä seuraan, ja Antraguet oli, kuten ainakin, hilpeä ja veitikkamainen.
— Olemme saaneet hirveän ruman ylihovijahtimestarin, — sanoi hän Bussylle. — Mitäpä sinä sanot hänestä?
— Hän on kamala. Neuvoppa minulle hänen vaimonsa.
— Ylihovijahtimestari on poikamies, ystäväiseni, — vastasi Antraguet.
— Kuka on sen sinulle sanonut?
— Rouva de Veudron, jonka mielestä hän on varsin kaunis mies ja joka mielellään tahtoisi tehdä hänet neljänneksi miehekseen. Katsoppa vaan, miten hän ruskealla hevosellaan laskea karauttaa miehen perään.
— Mikä on hänen maatilansa nimi? — kysyi Bussy.