Neuvotteluja.
— Tuskin olimme päässeet maihin, ennenkuin seitsemän tai kahdeksan miestä riensivät meitä vastaan. Ne olivat kreivin saattueeseen kuuluvia, ja niiden joukosta olin minä tuntevinani ne kaksi, jotka olivat kulkeneet paariemme mukana silloinkun ratsastajat, jotka sittemmin veivät meidät Beaugén linnaan, karkasivat kimppuumme. Muuan tallirenki piteli suitsista kahta hevosta, joista toinen oli kreivin musta ratsu ja toinen eräs valkea hepo, minua varten varattu. Kreivi auttoi minua pääsemään satulaan. Gertrud saisi ratsastaa erään palvelijan kanssa samalla hevosella.
Me läksimme eteenpäin täyttä neliä. Minä huomasin kreivin pitelevän ratsuni suitsia, vaikka olinkin hänelle sanonut osaavani aivan hyvin ratsastaa. Mutta hän vaan selitti minulle, että hevoseni oli hieman pelkuri.
Olimme ratsastaneet noin kymmenen minuuttia, kun kuulin Gertrudin huutavan itseäni. Käännähdin ympäri ja näin, että muutamat miehet olivat lähteneet kulkemaan ihan päinvastaiseen suuntaan ja veivät nyt Gertrudia mukanaan metsään päin, samalla kun kreivi ja muu seurue tuli minun mukanani.
— Gertrud! — huusin minä. — Hyvä herra! Miksei Gertrud tulekaan meidän mukanamme?
— Se on välttämätön varovaisuustoimenpide, — vastasi kreivi. Jos meitä lähdetään ajamaan takaa, täytyy meillä heitä sotkeaksemme olla kahdet jäljet. Nyt tullaan kummallakin taholla kertomaan, että muuan nainen, eräitten miesten seuraamana, oli nähty ratsastavan ohitse. Niin ollen saatamme toivoa, että Anjoun herttua lähtee väärälle taholle ja ajaa takaa palvelijatartanne teidän asemestanne.
Vaikkakin tämä vastaus tuntui vallan luonnolliselta, ei se kuitenkaan minua rauhoittanut. Mutta mitäpä minä taisin tehdä? Minä huokasin ja jäin odottamaan, mitä tuleman piti.
Muuten kulki kreivi todellakin sitä tietä, joka vei Méridoriin. Me ratsastimme niin nopeasti, että meidän jo noin neljännestunnin kuluttua olisi pitänyt saapua linnaan. Mutta päästyämme muutamaan metsässä olevaan tienristeykseen, jonka minä hyvin tunsin, kääntyi kreivi äkisti vasemmalle ja läksi ratsastamaan linnasta poispäin vievää tietä. Minä aloin heti huutaa, ja ratsuni kiivaasta kulusta huolimatta tuin jo kädelläni satulasta hypätäkseni maahan, kun kreivi kiersi käsivartensa minun ympärilleni, nosti minut pois satulasta ja asetti minut eteensä oman hevosensa selkään. Valkea ratsuni, joka nyt tunsi olevansa vapaa, pakeni hirnuen metsään.
Tuo kaikki tapahtui niin nopeasti, että minä tuskin olin ehtinyt huudahdustakaan päästää, ennenkuin kreivi jo oli pannut kätensä minun suulleni estääkseen ääneni kuulumasta.
— Hyvä neiti, — virkkoi hän, — minä vannon toimivani ainoastaan teidän isänne tahdon mukaisesti, mistä annan teille selvät todisteet ensimäisessä pysähdyspaikassamme. Ellei tämä todistus ole teille riittävä, niin vakuutan kautta kunniani, että tulette pääsemään vapaaksi.