Me matkustimme yhtä mittaa koko yön ja pysähdyimme vasta päivän vaietessa. Laskujeni mukaan olimme kai kulkeneet lähes viisitoista liöötä. Muuten oli kreivi järjestänyt asiat kaikkien mahdollisuuksien varalta, niin ettei väsymys ja kylmä saisi minua rasittaa. Tamma, jolla ratsastin, oli mainion tasainen kulussaan. Ja tuvasta lähtiessäni levitettiin hartioilleni turkisvuorinen viitta.
Kaiken matkaa osotettiin minulle alituista huomaavaisuutta ja kunnioitusta. Oli jotenkin varmaa, että joku matkusti meidän edellämme järjestämässä jo etukäteen levähdyspaikkojamme, mutta oliko se kreivi itse, sitä en ole koskaan saanut tietää, sillä sopimuksemme mukaisesti en nähnyt häntä kertaakaan koko matkalla.
Seitsemännen päivän illalla näin eräältä mäeltä suuren joukon rakennuksia. Se oli Parisi.
Me pysähdyimme nyt yön tuloa odottaaksemme. Pimeän tultua läksimme taas matkaan. Kaupunkiin päästyämme ratsastimme suoraan Bastiljin lähistölle. Täällä kohtasimme erään miehen, joka näytti meitä odottavan ja joka virkkoi:
— Tässä se on.
Portti oli auki, ja alimmalle rapulle asetettu lamppu valaisi koko eteisen.
— Hyvä neiti, — sanoi saattueen johtaja, — te olette nyt päässyt perille. Tähän päättyy nyt tehtävämme, jona oli ollut saattaa teidät tänne.
Saattajamme tervehtivät nyt kunnioittavasti ja: ratsastivat tiehensä.
Gertrudin ensi tehtävänä oli sulkea portti, ja me nousimme sitte rappuja ylös. Me tulimme tähän samaan taloon, jossa te, kreivi Bussy, ja minä nyt olemme. Tultuani makuukamariin sain suureksi hämmästyksekseni nähdä siellä oman muotokuvani.
Kuvan tunsin heti. Se oli riippunut isäni huoneen seinällä Méridorin linnassa. Kreivi oli epäilemättäkin pyytänyt sitä isältäni ja saanut sen.