— Mutta, hyvä jumala, ehkäpä vaara ei olekaan niin suuri kuin miksi sitä luulette!
— Sen on teille tulevaisuus osottava, hyvä neiti, — sanoi kreivi ja nousi ylös. — Joka tapauksessa sanon vielä kerran, ettei kreivitär Monsoreaun nykyisin tarvitsisi läheskään niin paljo pelätä prinssiä, koska minä tämän uuden virkani vuoksi tulen ihan kokonaan olemaan riippuvainen kuninkaasta, ja siis minä ja vaimoni voisimme tietenkin luottaa hänen suojelukseensa.
Minä vastasin vain huokaamalla. Se mitä kreivi sanoi oli hyvin todennäköistä.
Monsoreaun kreivi oli hetkisen vaiti, ikäänkuin antaakseen minulle aikaa vastatakseni, mutta minulla ei ollut siihen voimia. Hän oli noussut seisomaan ja oli nyt aikeissa lähteä. Katkera hymy leikki hänen huulillaan. Hän kumarsi ja poistui huoneesta.
Luulin kuulleeni hänen kiroilevan rappuja alas mennessään.
Huusin Gertrudia, joka kreivin täällä oleskellessa tavallisesti oli kabinetissa tai makuukamarissa. Hän kiiruhti luokseni.
Minä seisoin toisen akkunaverhon takana, niin että saatoin kenenkään huomaamatta nähdä kaiken, mitä kadulla tapahtui. Seisoimme siinä akkunan ääressä noin neljännestunnin, mutta mitään emme huomanneet.
Kun Gertrud seuraavana päivänä meni ulos, puhutteli häntä muuan nuori mies: se oli sama henkilö, jonka hän edellisenä päivänä oli nähnyt prinssin seurassa. Miehen kysymyksiin ei Gertrud mitään vastannut, niin että mies lopulta tuli kärsimättömäksi ja meni matkoihinsa.
Tämä tapaus minua äärettömästi kauhistutti. Se tuntui olevan alkuna vainoon, mikä ei suinkaan päättyisi tähän ensimäiseen yritykseen. Pelkäsin, ettei kreivi sinä iltana saapuisi luokseni ja että yön aikana ehkä aiottaisiin tunkeutua asuntoomme. Lähetin siitä syystä kreiville sanan, ja hän saapui heti.
Kerroin hänelle kaikki ja kuvailin hänelle tuon nuoren miehen ulkomuotoa, sikäli kuin Gertrud oli sen minulle kuvaillut.