— Hyvä neiti, minut huomattaisiin, jos nyt lähtisin täältä. Parin tunnin kuluttua on pimeä. Sallitteko, että kulutan tämän ajan teidän seurassanne?
Kreivillä oli melkein oikeus sitä vaatiakin, ja kuitenkin hän tyytyi vain pyytämään. Minä viittasin hänelle merkin, että hän sai jäädä.
Nyt vasta huomasin, miten hyvin kreivi kykeni hillitsemään itsensä. Tuossa tuokiossa oli hän saanut poistetuksi tähän meidän seurusteluumme liittyneen molemminpuolisen nolouden, ja hänen puheensa tuli vähitellen vaihtelevaksi ja huvittavaksi. Kreivi oli matkustellut paljo, nähnyt paljo, ajatellut paljo. Ja kahdessa tunnissa tulin minä jotenkin hyvin tajunneeksi sen, mistä johtui, että tuolla merkillisellä miehellä oli ollut niin suuri vaikutus isääni. —
Bussy huokasi.
Pimeän tultua kreivi nousi ylös ja sanoi jäähyväiset. Senjälkeen asettausin minä Gertrudin kanssa akkunaan nähdäksemme kadulle. Tällä kertaa erotimme selvästi kaksi miestä, jotka pitivät taloamme silmällä. Useamman kerran lähenivät he porttia. Olimme sammuttaneet valot, niin etteivät he voineet nähdä meitä. Lähempänä yhtätoista miehet menivät tiehensä.
Kun Gertrud seuraavana päivänä meni kaupungille, kohtasi hän taas saman nuoren miehen, jonka ennenkin oli nähnyt. Tämä tuli häntä vastaan ja teki hänelle kysymyksiä samoinkuin edellisenäkin päivänä. Tällä kertaa Gertrud ei ollut niin vaitelias, vaan vaihtoi muutamia sanoja hänen kanssaan. Seuraavana päivänä hän oli vieläkin puheliaampi ja kertoi miehelle, että minä olin erään virkamiehen leski, että minulla ei ollut omaisuutta ja että minä elin hyvin yksinäistä elämää. Mies olisi halunnut tietää vieläkin enemmän, mutta hänen oli sillä kertaa tyytyminen jo saamiinsa tiedonantoihin.
Seuraavana päivänä tuntui Aurillyssä heränneen epäilyksiä sen kertomuksen suhteen, jonka Gertrud oli hänelle sepittänyt, sillä hän puhui nyt Anjousta, Beaugésta ja mainitsipa Méridorinkin.
Gertrud vastasi, että kaikki nuo nimet olivat hänelle aivan tuntemattomia.
Silloin ilmoitti mies hänelle olevansa Anjoun herttuan uskottu ja että herttua oli nähnyt minut ja rakastunut minuun. Senjälkeen hän teki loistavia tarjouksia tahtoen, että minä päästäisin prinssin luokseni.
Joka ilta tuli herra Monsoreau minua tervehtimään, ja minä kerroin hänelle, mitä kunakin päivänä oli tapahtunut. Hän viipyi nyt tavallisesti luonani kello kahdeksasta puoleen yöhön saakka. Mutta selvästi näkyi, että hän oli hyvin levoton.