— Gertrud tapasi kadulla Aurillyn, joka nyt oli itsepäisempi kuin milloinkaan ennen. Hän ei kuitenkaan sanallakaan maininnut edellisen yön tapahtumista, mutta pyysi herransa puolesta kohtaushetkeä. Gertrud oli suostuvinaan, mutta pyysi kohtauksen lykkäämistä keskiviikoksi, siis tähän päivään asti, voidakseen saada minut suostumaan asiaan. Aurilly lupasi, että hänen herransa odottaisi siihen asti.
Illalla saapui Monsoreaun kreivi. Me kerroimme hänelle kaiken muun paitsi teitä koskevaa puolta asiassa. Sanoimme hänelle, että herttua edellisenä iltana oli avannut portin väärällä avaimella, mutta että hänen kimppuunsa samana hetkenä, jolloin hänen piti astua portista sisään, oli hyökännyt viisi miestä, joiden joukossa olivat herrat d'Epernon ja Quélus. Kuulin nämä kaksi nimeä mainittavan ja ilmaisin sen kreiville.
— Minä jo olen kuullut siitä puhuttavan, — sanoi kreivi. — Hän on siis hankkinut itselleen väärän avaimen. Sitäpä aavistinkin.
— Eikö lukkoa voitaisi muuttaa? — kysyin minä.
— Hän teettää silloin uuden avaimen, — vastasi kreivi.
— Mutta jos portin sisäpuolelle laitetaan haka?
— Siinä tapauksessa hän murtaa portin.
— Miten on sen tapauksen laita, jonka, sikäli kuin sanoitte, piti tehdä herttua teistä riippuvaksi.
— Se on lykkäytynyt epämääräiseksi ajaksi. Jäin mykkänä seisomaan, ja kylmä hiki kohosi otsalleni. Oivalsin, ettei minulla Anjoun herttuan välttämiseksi ollut mitään muuta keinoa kuin suostua tulemaan kreivin puolisoksi.
— Hyvä herra, — sanoin minä, — herttua on uskottunsa kautta ilmoittanut suostuvansa odottamaan keskiviikko-iltaan asti. Pyydän teidän saapumaan tänne tiistaina.