— Olkoon menneeksi, — vastasi Chicot ja alotti taas:
On puku niillä niin hirmuinen, sitä kunnon neito ei kehtais kantaa. Kun päätään he kääntävät sivullen, eipä kaulus tahtoisi perää antaa. Ah, katsos tärkkäystä tuota vaan! Ei kelpaa nyt vehnäliistarikaan, riisryynit kun tärkiksi jauhetaan.
— Mainiota! — huudahti kuningas. — Etkö se olekin sinä, d'O, joka olet keksinyt riissitärkkäyksen?
— Ei, sire, — huomautti Chicot. — Se on herra Saint Mégrin, joka viime vuonna kaatui Mayennen miekan lävistämänä. Hänellä ei ole mitään muuta kuin tuo tärkkinsä ja se tapa, jolla hän Guisen herttuan kanssa taisteli, toiseen maailmaan päästäkseen. Jos häneltä otetaan tärkkinsä pois, niin jää hän puolitiehen.
Välittämättä mitään kuninkaasta, jonka kasvonpiirteet tuon viimeisen huomautuksen kuullessaan synkkenivät, jatkoi Chicot:
Ja tukka on kammattu keskolaiseen…
— Huomatkoon, että kysymys edelleenkin on hänen majesteettinsa suosikeista, — keskeytti Chicot itse.
— Kyllä, kyllä, antaa tulla vaan, — virkkoi Schomberg.
Chicot jatkoi:
Ja tukka on kammattu keskolaiseen: se on edestä pitkä ja takaa lyhyt. Jos tahdot sa puhkaista muotipaiseen, toki suosikkeihin sa ensinnä yhyt.