Chicot astui aluksi saliin ja katseli siellä uteliaana ympärilleen joka soppeen, mutta kun hän ei mestari Clauden vieraitten seassa nähnytkään etsimäänsä henkilöä, meni hän, koteutunut taloon kun oli, suorastaan keittiöön.
Isäntä seisoskeli siellä erään hengellisen kirjan lukemiseen syventyneenä, odotellen samalla sitä että tavattoman suurelle paistinpannulle asetettu rasva ehtisi sulaa ja saisi tarpeeksi korkean lämpömäärän, jotta siihen voisi sekottaa paistettavia aineksia. Chicotin sisään astuessa kohotti mestari Bonhomet päätään.
— Vai te se olette, hyvä herra, — sanoi hän ja paiskasi kirjan kiinni. — Hyvää iltaa ja hyvää ruokahalua!
— Kiitos, hyvä ystävä, tästä kaksinkertaisesta toivomuksesta, vaikka toinen puoli tuleekin siitä teidän eduksenne. Mutta käyhän sekin päinsä.
— Kuinka niin? Mitä te tarkoitatte?
— Niin, tiedätteköhän, etten minä mielelläni syö yksin.
— Jos niin on laita, hyvä herra, — sanoi Bonhomet ja kohotti vihreätä lakkiaan, — niin voin minä kyllä tehdä teille seuraa.
— Kiitos, rakas isäntäni! Tiedän teidät sangen hyväksi pöytätoveriksi. Mutta asia on nyt sellainen, että minä etsinkin muuatta toista.
— Kenties veli Gorenflotia? — kysyi Bonhomet.
— Häntäpä juuri, — vastasi Chicot. — Joka hän on alottanut illallisensa?