— Niin, niin, nyt minäkin sen muistan. Se on sitä samaa maitoa, jota te olette imenyt aina siitä lähtien kun tulitte tähän maailmaan, te Noakin kelpo jälkeläinen.
Alakuloisesti hymyillen nuoleksi Gorenflot suupieliään.
— Mitä piditte siitä viinistä? — kysyi Chicot.
— Se oli hyvää, — vastasi munkki. — Mutta löytyypä kuitenkin parempaakin.
— Niinpä isäntämme Claude Bonhomet tässä eräänä iltana väittikin, että hänellä on kellarissaan sellaista viiniä, joiden rinnalla hänen Porte Montmartressa olevan virkaveljensä viinit ovat vaan viheliäistä kuraa.
— Niin, se on totta, — myönsi Gorenflot.
— Mitä, onko se mahdollista? — huudahti Chicot. — Ja kuitenkin istutte te juomassa punaiseksi värjättyä vettä, vaikka teidän vain tarvitsisi ojentaa kätensä saadaksenne tuollaista viiniä? Hyi kuitenkin!
Näin sanoen Chicot tarttui Gorenflotin lasiin ja kaasi sen sisällön lattialle.
— Kaikella on oma aikansa, hyvä veli, — huomautti Gorenflot. — Viini on hyvää, kun sen juotua ei ole muuta tekemistä kuin ylistää jumalaa, joka meille sen on lahjoittanut. Mutta kun on pidettävä puhe, silloin on vesi suositeltavampaa, ei tietenkään maun vuoksi, mutta kumminkin hyödyn vuoksi.
Äh, murahti Chicot. — Minä, jonka myös on pidettävä puhe, ja luulenpa siinä onnistuvanikin, aion pyytää pullon tuota bourgogneviiniä. Ja sanokaapa, Gorenflot, minulle, mitä neuvoisitte minun ottamaan palanpainoksi?