— Mestari Claude, — sanoi Chicot, — pankaa heti tämä toutain paistumaan. Voidelkaa se tuoreella voilla, johon on sirotettu hienoksihakattua läskiä ja maustesipulia. Kun se alkaa muuttua ruskeaksi, niin pankaa pari käristettyä leivänpalaa paistinpannulle ja tarjoilkaa se sitten lämpöisenä.
Gorenflot ei sanonut sanaakaan, mutta hän näytti hyväksyvän nuo annetut määräykset katseellaan ja nyökäyttämällä päätään tuskin huomattavasti. Se näytti merkitsevän täydellistä suostumusta.
— Vielä, — jatkoi Chicot, huomattuaan tarkoituksensa onnistuneen, — vielä, mestari Bonhomet, me haluamme sardelleja ja makrilleja. Olemme paastoavaisia niinkuin hurskas veli Gorenflot juuri huomautti, ja minä tahdon täydellisen paastopäivällisen. Hei, odottakaapas… kaksi pulloa tätä teidän mainiota viiniänne vuodelta 1561.
Keittiöstä alkoivat höyryt vähitellen tunkeutua munkin nenään. Vesi kihosi hänen suuhunsa, hänen silmänsä säkenöivät, mutta vielä hän jaksoi hillitä itsensä ja tekipä vielä liikkeen noustakseen ylöskin.
— Mitä! — huudahti Chicot. — Aiotteko lähteä pois juuri nyt, kun tässä pitäisi maistaa toutainta?
— Minun täytyy se tehdä, hyvä veli, — sanoi Gorenflot, ja loi katseensa taivasta kohti, ikäänkuin antaakseen Meidän Herrammekin ymmärtää, miten suuren uhrauksen hän nyt aikoi tehdä.
— On kuitenkin hyvin varomatonta pitää puhe paastottuaan.
— Minkävuoksi? — kysyi munkki.
— Sillä teidän hengityksenne tekee tenän, hyvä; veli. Galenus sanoo: Ihmisen kieli on heikko ja herpaantuu helposti.
— Se on, sen pahempi, totta, — selitti Gorenflot, — sitä olen monesti itsekin saanut kokea. Jos minulla olisi ollut riittävän vahvat keuhkot, olisi minusta tullut oikea kaunopuhuja.