— Mitä ainetta niissä kosketellaan? — kysyi Gorenflot.
— Siveyttä, — vastasi Chicot.
— Sitäpä mahdankin uskoa! — huusi munkki,, heittäytyen selkäkenoon tuolin selustinta vastaan. — Mutta siitä huolimatta on sinun kuninkaasi kutakuinkin siveetön otus.
— Minä en tiedä, onko hän siveellinen vai ei, — sanoi Chicot, — mutta sen kuitenkin tiedän, ettei minun ole tarvinnut olla todistajana mihinkään sellaiseen, jota olisin tarvinnut punastua.
— Sen kyllä, hitto vieköön, uskon, — vastasi munkki. — Siitä lienee jo kauvan, jolloin sinä olet osannut punastua, senkin vetelys!
— Mitä! — huudahti Chicot. — Minäkö vetelys! Minäkö, joka olen itse säännöllisyys, itse pidättäväisyys ruumiiltani ja sielultani! Minäkö, joka otan osaa kaikkiin juhlakulkueisiin ja kaikkiin paastoihin!
— Mutta entäpä sinun Sardanapaluksesi, sinun Herodeksesi, sinun Nebukadnezarisi! Vai teeskenneltyjä kulkueita ja paastoja! Onneksi aletaan jo kokonaan osata ulkoa tuo sinun kuninkaasi Henrik III, jonka piru periköön!
Tällöin tuli mestari Bonhomet sisälle, pitäen toisessa kädessään tuota kaivattua pannukakkuvatia ja toisessa kahta avaamatonta viinipulloa.
— Tuokaa tänne, tuokaa tänne! — kirkui munkki silmät sädehtien ja nauraen niin makeasti, että kaikki nuo hänen kaksikymmentäkaksi lujaa hammastaan selvästi näkyivät.
— Mutta, rakas ystäväni, — huomautti Chicot, — tehän sanoitte, että teidän olisi pidettävä puhe?