— Hyvä, hyvä! — jatkoi herttua. — Ja sitten on meillä vielä Bussy, minun urhoollinen Bussyni, joka kyllä ottaa parin heistä osalleen.?
— Entä me sitten, entäpä me? — huusivat kaikki muut liigalaiset.
Kreivi Monsoreau astui nyt esiin.
— Ahaa, — ajatteli Chicot, jota ei enää naurattanut. — Tahtoo kai ylihovijahtimestarikin olla mukana metsästyksessä.
Eikä Chicot erehtynytkään.
— Hyvät herrat! — lausui Monsoreaun kreivi. — Pyydän saada kiinnittää hetkeksi huomiotanne. Me olemme päättäväisiä miehiä, mutta kuitenkin me pelkäämme puhua avoimesti keskenämme. Me olemme ymmärtäväisiä ja kuitenkin takerrumme pikkumaisuuksiin. Hyv'on, hyvät herrat, enemmän uskallusta, enemmän rohkeutta, enemmän avosydämisyyttä! Ei tässä nyt ole kysymys kuningas Henrikin suosikeista eikä siitä vaikeudesta, mitä saamme kokea lähestyessämme hänen majesteettinsa persoonaa. Meitä kaikkia, hyvät herrat, huolestuttaa seuraava seikka: Nykyinen hallituksemme on sellainen, ettei Ranskan aateli voi sitä sietää: litanioita, mielivaltaa, voimattomuutta, hurjasteluja, ääretöntä tuhlausta pidoissa, jotka saavat koko Europan hymyilemään, kitsastelemista kaikessa, mikä koskee sotalaitosta ja taiteita. Sellainen menettely ei ole taitamattomuutta eikä heikkoutta, se on mielettömyyttä, hyvät herrat.
Synkkä hiljaisuus seurasi ylihovijahtimestarin sanoja. Niiden vaikutus oli sitäkin syvempi, kun kukin itsessään ajatteli juuri sitä samaa, mitä tämä nyt ääneen oli lausunut, niin että kaikki hätkähtelivät, ikäänkuin olisivat kuulleet oman äänensä kaiun. Heitä värisytti se että he kaikki olivat yhtä mieltä puhujan kanssa.
Kreivi Monsoreau, kovin ymmärtäen, että tämä äänettömyys oli vain hyväksymisen merkkiä, jatkoi:
Pitääkö meidän elää toimettoman ja velton kuninkaan alaisina sinä hetkenä, jolloin Espanja sytyttää polttoroviot, jolloin Saksa näkee uusien kerettiläislahkojen versoavan luostarien hämäristä, jolloin Englanti taipumattomalla politiikallaan silpoo sekä aatteita että päitä? Kaikki kansat puuhaavat jotain kunniakasta. Me sitävastoin nukumme. Suokaa anteeksi, hyvät herrat, että olen sanonut tämän näin suuren ruhtinaan läsnäollessa, ruhtinaan, joka ehkä perheellisten ennakkoluulojen vuoksi on minun rohkeuttani moittiva. Meitä, hyvät herrat, on kokonaisen neljän vuoden ajan hallinnut… ei kuningas, vaan munkki.
Nyt puhkesi myrsky valloilleen. Nuo äsken niin rauhallisesti ja kylmästiharkitsevat miehet hoilasivat kuin hullut.