— Kyllähän nämä Gondyt, — puuttui puheeseen herttuatar, — ovat älykästä väkeä, mutta meidän ei ole niihin luottamista. Heitä kannustaa vain oma kunniahimonsa, ja senhän ne voivat saada tyydytetyksi yhtä hyvin palvelemalla kuningas Henrikkiä.
— Sisaremme on oikeassa, — virkkoi Mayennen herttua tavalliseen suoraan tapaansa. — Emme voi uskoa asiatamme Pierre de Gondylle yhtä varmasti kuin Nicolas Davidille, joka on meidän puoluelaisiamme ja jonka me voimme hirtättää silloinkuin mielemme tekee.
Tällä herttuan leikinlaskulla, jonka hän ihan kursailematta lausui asianajajan kuullen, oli tuohon liigalaisparkaan mitä omituisin vaikutus. Hän räjähti räikeään nauruun, josta samalla kuvastui mitä suurin kauhu.
— Veljeni Kaarle vain laskee leikkiä, — sanoi Guisen Henrik tuolle kalpenevalle asianajajalle, — ja mehän tiedämme, että te olette asiallemme uskollinen. Sen olette jo monta eri kertaa osottanut. Kuitenkin olen jo etukäteen ryhtynyt varovaisuustoimenpiteisiin. Pierre de Gondyn on vietävä tuo sukutaulu Roomaan, tietämättä itsekään siitä mitään. Paavi saa sen sitten joko hyväksyä taikka hylätä, ilman että Gondyllä on siitä aavistustakaan. Te, Nicolas David, saatte matkustaa jotenkin samoihin aikoihin hänen kanssaan ja odotella häntä Chalons'issa, Lyonissa tai Avignonissa, meiltä saamainne määräysten mukaisesti. Niin ollen tulette te olemaan ainoa, joka tuntee tehtävän salaisuuden. Näettehän siis, että yhä olette ja tulette jäämäänkin meidän uskotuksemme.
David kumarsi.
— Ehtosi tiedät, ystävä parka! — mutisi Chicot. — Tulet hirtetyksi, jos vähääkään luikertelet. Mutta ole huoletta! Sillä pyhän Genovevan kautta vannon minä, että sinä nyt tällä hetkellä heilut kahden hirsipuun välillä, mutta että se niistä, joka nyt on sinua lähinnä, on juuri se, jonka minä aion sinulle valmistaa.
Nuo kolme veljestä pukeutuivat taas kaapuihinsa ja poistuivat, samoinkuin heidän sisarensa, kirkosta. David meni heidän perästään.
Portinvartija sulki oven, sammutti kuorissa tuikkavan lampun ja meni sitten tiehensä.
Kului viisi, Chicotin mielestä hyvin pitkää minuuttia, ilman että mikään häiritsi hiljaisuutta ja pimeyttä.
— Hyv'on! — tuumi gascognelainen. — Nyt tuntuu näytelmä viimeinkin olevan lopussa. Onpa jo aika koettaa päästä täältä pois.