— Teidän korkeutenne, — lisäsi d'Epernon, — voi olla vakuutettu meidän vaiteliaisuudestamme ja…
Herttua, joka jo oli astunut pari askelta poispäin, kääntyi nyt äkisti ympäri, rypisti silmäkulmiaan ja huudahti rajusti: vaiteliaisuutta! Kuka pyytää teiltä mitään sellaista?
— Teidän korkeutenne, — vastasi d'Epernon, — me luulimme, että teidän korkeutenne näin myöhään ja mukananne uskottunne…
— Te erehdytte. Kuulkaa nyt, mitä teidän pitää uskoa ja mitä minä tahdon muidenkin uskovan.
Nuo viisi aatelismiestä jäivät kuuntelemaan kunnioittavasti vaieten.
— Minä aioin mennä — jatkoi Anjoun herttua hyvin hitaasti, ikäänkuin tahtoen leikkaamalla saada jok'ainoan sanansa painumaan kuulijainsa mieleen — Manasse-juutalaisen luo, joka ennustaa kämmenestä ja kahvista. Niinkuin tiedätte, asuu hän Tournellesin kadulla. Aurilly havaitsi teidät teidän ohimennessänne ja piti teitä vartiovuorollaan kiertelevinä jousimiehinä. Myöskin olemme me — lisäsi hän jonkinlaisella hilpeydellä, mikä pelotti niitä, jotka tämän ruhtinaan luonteen tunsivat — oikeina yöaaveina hiiviskelleet muurien vieruksia ja piileskelleet porttiholveissa säästyäksemme teidän ankarilta katseiltanne.
Näin puhuessaan oli prinssi vähitellen päässyt Saint-Paulin kadulle ja oli nyt niin lähellä Bastiljin vartiopaikkoja, että hänen äänensä jo olisi kuultu, jos hänen kimppuunsa olisi vielä yritetty hyökätä. Hän näet tunsi siksi hyvin veljensä juurtuneen vihan, että hän, kuninkaan suosikkien kunnioittavista anteeksipyytelemisistä huolimatta, edelleenkin näitä epäili.
— Ja kun te nyt — jatkoi prinssi — tiedätte, mitä teidän pitää uskoa ja, ennen kaikkea, mitä teidän tulee minulle sanoa, niin jääkää hyvästi, hyvät herrat!
Aatelismiehet kumarsivat prinssille. Tämä vielä poistuessaankin katsahti useamman kerran taakseen.
— Teidän korkeutenne, — virkkoi d'Aurilly, — vannon, että noilla ihmisillä on paha mielessä. Nyt on keskiyö ja, niinkuin ne huomauttivat, me olemme autiossa kaupunginosassa. Rientäkäämme takaisin palatsiin, teidän korkeutenne.