— Panurge parkani kaatuu! — vaikeroi munkki saadakseen siten Chicotin ajattelemaan omaa etuaan, koskapa tämä ei muuten toverinsa vaikeasta asemasta välittänyt. — Panurge kaatuu. Se on ihan varma.
— No, anna sen kaatua, toveri, — vastasi Chicot, hiljentämättä tehdyn huomautuksen johdosta vähääkään ratsastustaan. — Kaatukoon vaan, niin ostamme muuliaasin.
Ikäänkuin olisi aasi ymmärtänyt nuo uhkaavat sanat, kääntyi se samana hetkenä pois valtatieltä pienelle polulle, jonne Gorenflot tuskin jalkaisinkaan olisi uskaltanut mennä.
— Auttakaa! — kirkui munkki. — Auttakaa! Minä putoan jokeen!
— Vielä mitä! — vastasi Chicot. — Jos te putoatte jokeen, niin vastaan minä siitä, että te pysytte pinnalla.
— Ah! — vaikeroi Gorenflot, — minä hukun, se on varma! Ja kaikki tämä tapahtuu siitä syystä, että minä olen unissakävijä!
Chicot oli nyt päässyt muutamalle mäennyppylälle ja pysäytti äkisti ratsunsa.
Gorenflot, joka oli huonompi ratsastaja kuin Chicot ja jonka ohjina suitsien asemesta oli vain marhaminta, jatkoi sillävälin menoaan.
— Pysähdy, helkkarissa, pysähdy! — ärjyi Chicot. Mutta aasi oli nyt saanut halun nelistää, ja aasin päähänpistot ovat hyvin itsepäisiä.
— Pysähdytkö, — kirkui Chicot, — taikka, kautta aatelisen kunniani, lähetän kuulan koipiisi!