— Herodes, niinkuin minä häntä nimitän.

— Sardanopolus, — lisäsi isäntä.

— Hyvin sanottu! — huusi Chicot.

— Ah! Huomaan, että me ymmärrämme toisiamme.

— Kyllä me ymmärrämme, — vastasi Chicot. — Minä siis jään tänne.

— Niin toivon.

— Mutta ei sanaakaan minun sukulaisestani!

— Ei ainoatakaan sanaa, sen lupaan.

— Eikä minusta itsestänikään.

— Miksi te sitten minua luulette? Mutta hiljaa, tuolta tulee joku.