— Juoppolalli, vaikka on vain hiukkasen maistellut! — hihkui Gorenflot.
— Kuulehan, tulehan tänne! Ja te, Bernovillet, tehän tiedätte…
— Kyllä minä tiedän, — vastasi isäntä merkitsevästi ja poistui huoneesta.
— Tule tänne, sanon minä! — jatkoi Chicot ja veti munkin huoneeseen. — Meidän on puheltava vakavasti, jos sinä vaan siihen kykenet.
— Oh! — ähkyi Gorenflot, — te laskette leikkiä, toveri. Minä olen yhtä vakava kuin aasi juodessaan.
— Eli juotuaan, — huomautti Chicot ja kohautti olkapäitään. Hän antoi munkin istuutua. Hänen katseensa oli niin vakava, että Gorenflotkin nyt ymmärsi täytyvänsä kuunnella.
— No niin, mistä nyt taaskin on kysymys? — kysäsi Gorenflot, otaksuen Chicotin jälleen valmistavan hänelle ikävyyksiä.
— Katsohan — vastasi Chicot ankarasti, — kysymys on siitä, ettet sinä lainkaan näy ajattelevan kutsumuksesi täyttämistä. Sinä kulutat päiväsi juopotteluun, eikä uskonnon asia sillä välin suinkaan edisty.
Gorenflot tuijotti hämmästyneenä nuhtelijaan.
— Minäkö? — virkkoi hän viimein.