— Juuri sinä. Katsoppa vaan, minkä näköiseltä nytkin näytät. Kaapusi on repaleinen, ja sinä itse olet jossain tapellut, koska silmäsi on sinertävä.
Ettäkö minä? — jatkoi Gorenflot, hämmentyen yhä enemmän noista nuhteista, joihin Chicot ei ollut häntä totuttanut.
— Niinpä kyllä. Olet liassa polvien yläpuolelta. Ja minkälaista likaa sitten! Savea! Se todistaa, että sinä olet ottanut humalan jossain esikaupungissa.
— Se on kyllä ihan totta, — myönsi Gorenflot.
— Voi sinua, syntinen! Ja genovevalaismunkki! Jos olisit edes fransiskaani, niin kävisi se jotenkuten päinsä. Varo itseäsi tuolla tavoin vastaisuudessa käyttäytymästä, sillä muuten minä erkanen sinusta. Ja onpa Lyonissa sitäpaitsi poliisejakin.
— Armahtakaa minua, hyvä suojelijani! — änkytti munkki ja alkoi, ellei juuri itkeä, niin kuitenkin ulvoa kuin petoeläin.
— Hyi! — nuhteli Chicot. — Ja sinun tuolla tavoin hummaillessasi on tässä vieressä muuan naapuri ihan kuolemaisillaan.
— Se on totta, — myönsi Gorenflot katuvaisin katsein.
— Sanoppa nyt: oletko kristitty? Jaa tahi ei?
— Olen minä kristitty? — huudahti Gorenflot, syöksähtäen ylös. — Olenko minä muka kristitty! Sen vannon paavin hatun kautta, että olen, ja sen voisin todistaa vaikka pyhän Laurentiuksen tulikoetuksella.