— Ne juuri, — jatkoi Gorenflot ja näytti ihan rauhassa valmistautuvan kuuntelemaan. — Sittenkun olette puhunut minulle kaiken, annatte te minulle paperit. Kentiespä Jumala suo minun silloin antaa teille synninpäästö.
— Mitkä paperit? — huudahti sairas äänellä niin voimakkaalla, että olisi voinut luulla hänen olevan täysin terveen.
— Ne paperit, jotka tuo luuloteltu pappi on tuonut teille Avignonista.
— Mutta kuka on sanonut teille, että tuo luuloteltu pappi on tuonut minulle mitään papereita? — kysyi asianajaja, pistäen toisen jalkansa ulos sängystä. Hänen äänensä oli niin raju, että Gorenflot hätkähti ja oli hämmentyä tehtävässään. Hän siitä kuitenkin pian tointui ja ajatteli sopivan hetken tulleen osottaakseen päättäväisyyttään.
— Hän, joka sen on sanonut, tietää mitä sanoo, — virkkoi munkki. — Siis paperit tänne, paperit, taikka minä en anna minkäänlaista synninpäästöä.
— Haa! Vai tarvitsen minä sinun synninpäästöäsi, roisto! — huudahti David, syöksähtäen ylös sängystä ja tarttuen Gorenflotin kurkkuun.
— Hyvänen aika! huudahti tämä. — Tehän hourailette! Ettekö siis halua ripityttää itseänne?
Asianajajan peukalo, joka taidokkaasti oli osunut munkin kurkun kohdalle, keskeytti hänen puheensa, ja siitä seurasi korinan tapainen sähinä.
— Kyllä minä ripitän sinut, minä, sinä kirottu munkki! — huusi asianajaja David. — Ja mitä hourimiseen tulee, niin saatpa nähdä, tokko se estää minua kuristamasta sinua kuoliaaksi.
Veli Gorenflot oli väkevä, mutta kaikeksi onnettomuudeksi oli hän nyt siinä herpoutumisen tilassa, jolloin juopumus vaikuttaa hermostoon ja veltostuttaa sen, mikä tavallisesti tapahtuu samalla kertaa kuin siveelliset ominaisuudet toiselta puolen alkavat jälleen voimistua.