— Kysyt mitä varten? Siksi, ettei sinua vangita murhaajana.
— Minäkö murhaaja! Tuon miehen murhaaja! Eikö vielä muuta? Hänhän päinvastoin tahtoi murhata minut.
— Niinpä vainenkin! Ja kun hän ei siinä onnistunut, niin hänen verensä joutui kuohuksiin, verisuoni ratkesi rinnassa, ja niin tuli hänestä loppu. Siis te jo huomaatte, Gorenflot, olleenne syynä hänen kuolemaansa. Tosin kylläkin viaton syy. Mutta ennenkuin syyttömyytenne tulisi selvitetyksi, saattaisitte te joutua moniin ikävyyksiin.
— Luulen teidän olevan oikeassa, herra Chicot.
— Sitäkin suuremmalla syyllä, kun tässä Lyonin hyvässä kaupungissa on verrattain valpas poliisi.
— Jeesus! — mutisi munkki.
— Tehkää siis niinkuin olen sanonut, veli: jääkää tähän. Kerratkaa kaikki rukoukset, joita muistatte tai ette muista, ja lähtekää sitten matkalle illalla, älkää liian kiiruusti, mutta ei myöskään liian hitaasti. Tunnettehan tuossa kulmauksessa asuvan hevosenkengittäjän?
— Tunnen. Juuri häneltä minä sain eilen illalla tämän iskun, — sanoi Gorenflot, sinistynyttä silmäänsä osottaen.
— Liikuttava muisto tosiaankin! No niin! Minä järjestän asiat siten, että te saatte sieltä hevosen, ymmärrättehän? Nouskaa satulaan ja, jos hiukankin olette omasta itsestänne selvillä, osaatte kyllä Parisiin. Villeneuve-le-Roi'ssa myytte hevosenne ja otatte Panurgen takaisin.
— Aa, tuon kelpo Panurgen! Mutta, — lisäsi munkki kovin surullisella äänellä, — millä minä elän matkustaessani?