— Tyttö, jonka hän teiltä varasti. Se oli alentava teko. Mutta, — lisäsi Bussy purevan ivallisesti, — Monsoreaun kreiville antaa anteeksi hänen rakkautensa.
— Haa! Luuletko niin!
— Hm, — myhähti Bussy, — minulla ei ole siihen nähden mitään määrättyä mielipidettä. Minä luulen niin, jos tekin niin luulette.
— Kerro nyt minulle, millä tavalla hän on menetellyt.
— Hän on kuvitellut nuoren tytön isälle, että tyttö oli viety pois teidän määräyksestänne. Hän saapui Beaugén linnaan tuoden tytölle kirjeen Méridorin paroonilta. Suostutettuaan tytön lähtemään mukaansa sulki hän hänet Saint-Antoinen kadun varrella sijaitsevaan taloon, jossa hän, alituiseen pelotellen tyttöä teidän muka pahoilla aikomuksillanne, sai viimein tytön pakotetuksi menemään avioliittoon kanssaan.
— Ja eikö tuo ole mitä inhottavinta halpamaisuutta? — huudahti herttua.
— Se on vain räikeämpää kuin teidän oma menettelynne, — vastasi Bussy ujostelematta.
— Haa, Bussy? Saatpa nähdä, enkö minä ole kostava.
— Kostava! Teidän korkeutenne, sitä te ette tee.
— Kuinka?