— Ah! onhan teidän ja Saint-Luc'in kesken viime yönä tapahtunut kaksintaistelu. Myöntäkää se!
Minun ja herra de Saint-Luc'in kesken? — huudahti Bussy hämmästyneenä.
— Niin. Hänhän lähetti minut pois saadakseen puhutella teitä hieman kahdenkesken. Te olette Anjoun herttuan palveluksessa, ja Saint-Luc on kuninkaan. Teillä on varmastikin ollut jokin riita keskenänne, herra de Bussy. Minä rukoilen teitä; sanokaa minulle totuus. Tehän näette minun levottomuuteni. Saint-Luc tosin läksi kuninkaan seurassa, mutta tehän olette voineet sopia kohtauksestanne jossain muualla. Oi, minä vannotan teitä, sanokaa, mitä Saint-Luc'ille on tapahtunut!
— Hyvä rouva, — vastasi Bussy. — Se mitä minulle sanotte, on tosiaankin kummallista. Odotin teidän kysyvän kuinka on minun haavani laita, ja nyt olisikin minun päinvastoin tehtävä selkoa toisesta henkilöstä.
— Ah! Onko Saint-Luc todellakin teitä haavoittanut? Te olette taistellut hänen kanssaan! — huudahti Jeanne. Olinhan sittenkin oikeassa.
— Ettepä niinkään, hyvä rouva. Saint-Luc'illa ja minulla ei ole ollut pienintäkään käsikähmää, eikä hän, Jumalan kiitos, ole minua haavottanut. Päinvastoin on hän tehnyt kaiken voitavansa saadakseen sen estetyksi. Hän kai jo on puhunut teille siitä ystävyydestä, mikä nyttemmin meidän välillämme vallitsee?
Hänkö? Kuinka hän olisi voinut siitä minulle puhua, kun minä en ole saanut häntä nähdäkään?
— Ettekö ole häntä nähnyt?
— Ah, en! En lainkaan.
— Mutta missä ihmeessä hän sitten mahtaa olla?