Chicot kutsui nyt palvelijan sisälle.
— Kuningas on muuttanut mielipidettään, — sanoi narri. Hän tahtoo hyvän illallisen itselleen ja Saint-Luc'ille. Erityisesti hän on määrännyt, että viiniä ei saa puuttua.
Palvelija riensi täyttämään Chicotin antamia määräyksiä, eikä voinut epäilläkään, etteivät ne olisi olleet kuninkaan omia.
Henrik oli, kuten sanottu, mennyt Saint Luc'in luo. Tämä taas, saatuaan jo edeltäpäin tiedon majesteetin tulosta, oli pannut maata ja antanut erään vanhan palvelijan ryhtyä lukemaan itselleen rukouksia. Palvelija oli seurannut Saint-Luc'ia Louvreen ja joutunut sinne vangiksi samoinkuin isäntänsäkin. Kauvempana eräässä nurkassa istui syvään uneen vaipuneena Bussyn sinne tuoma nuori hovipoika.
Kerran vain vilkaistuaan huomasi kuningas kaikki tämän.
— Kuka tuo nuorukainen on? — kysyi hän levottomasti.
— Teidän majesteettinnehan on antanut minulle luvan kutsua tänne jonkin hovipojistani.
— Ahaa! No, kuinka sinun laitasi nyt on?
— Sire, minussa on kovaa kuumetta, — vastasi Saint-Luc.
— Niin, oletpa tosiaankin aivan tulipunainen kasvoiltasi, poikaseni, — jatkoi kuningas. — Annappa kun koettelen sydämenlyöntiäsi. Tiedät, että minussa on hiukan lääkärin vikaa.