— Aseta ne viereesi sänkyyn, ne vetävät sinusta taudin itseensä.
— Minä kiitän, sire, — vastasi Saint-Luc ja asetti ne takaisin koriin, — en luota lääkkeisiin.
Senjälkeen hän kumarsi kuninkaalle ja poistui huoneesta. Chicot oli myöskin poistunut. Kamaripalvelijat panivat nyt kuninkaan kasvoille hienon liinaisen naamarin, joka oli voideltu hyvänhajuisella pumadalla. Sitten pukivat he hänen ylleen ruusunpunaisesta silkistä ommellun yöryijyn, pumpuleilla täytetyn. Kun se oli tehty, ojensivat he hänelle parin mitä hienoimpia nahkaisia hansikkaita. Nämä hansikkaat ulottuivat aina kyynärpäihin saakka, ja nekin olivat öljyllä ja hajuvesillä voidellut.
Kun nämä kuninkaallisen pukemistaidon salaisuudet oli saatu selvitetyiksi, tarjottiin kuninkaalle lihanlientä kultakupista, mutta ennenkuin hän vei kupin huulilleen, kaatoi hän siitä puolet erääseen toiseen kuppiin ja käski sen viedä Saint-Luc'ille.
Sitten tuli Meidän Herramme vuoro, joka tänä iltana, nähtävästikin Henrikin suuren hajamielisyyden vuoksi, sai verrattain huolimattoman kohtelun osakseen. Sillä kuningas luki vain yhden ainoan rukouksen eikä pyhään helminauhaansa edes koskenutkaan. Senjälkeen hän nousi lämmitettyyn sänkyynsä.
Päästyään viimein oikein kunnolleen noiden lukemattomien tyynyjen väliin, käski hän ottamaan kukat pois ja avaamaan akkunan minuutin ajaksi ilmanvaihdon vuoksi, minkä jälkeen marmoriuuniin sytytettiin palamaan suuri viiniköynnöksistä kyhätty takka, joka leimahti hetkisen kuin meteori, mutta ehti kuitenkin ennen sammumistaan levittää miellyttävää lämpöä huoneeseen.
Sitten sulki kamaripalvelija sängyn uutimet ja laski sisälle kuninkaan mielikoiran Narcissuksen, joka yhdellä loikkauksella hyppäsi sänkyyn, käännähteli muutaman kerran ja asettautui sitten makaamaan herransa jalkoihin.
Lopuksi sammutettiin kynttilät ja niiden sijaan sytytettiin heikosti valaiseva yölamppu palamaan, jonka jälkeen sekin kamaripalvelija, jonka tehtävänä nämä viimeksimainitut askareet olivat olleet, varpaisillaan poistui huoneesta.
Ja huolettomampana, tyytyväisempänä ja uneliaampana kuin hänen valtakuntansa toimettomat munkit ei Ranskan kuningas viitsinyt muistaa edes sitä, että Ranskan valtakunta oli olemassa, sillä muutaman minuutin kuluttua hän nukkui.
Puoli tuntia myöhemmin näkivät ne, jotka vielä kallerioissa valvoivat ja jotka saattoivat nähdä kuninkaan akkunaan, miten kuninkaallinen lamppu vihoviimein kokonaan sammui ja kuun hopeaiset säteet punertavan valon sijaan siihen lankesivat. Luonnollisestikin he ajattelivat, että hänen majesteettinsa nukkui. Kaikellainen melu linnan sisä- ja ulkopuolella oli lakannut, ja kaikki oli niin äänetöntä, että olisi voinut kuulla yökön siipien suhinan Louvren pimeissä käytävissä.