— Sitä en voi luvata. Unen laita on sama kuin pelonkin, poikaseni. Se ei riipu asianomaisen omasta tahdosta…
— Mutta sinähän ainakin tahdot koettaa pysytellä hereillä, vai miten?
— Kyllä koetan, ole huoletta. Minä nipistän itseäni silloin tällöin. Sitäpaitsi herättäähän minut ääni.
— Älä tee pilaa äänestä, — sanoi Henrik, joka jo oli nostanut toisen jalkansa sänkyyn mutta kiskaisi sen takaisin.
— Kuules! huomautti Chicot. — Pitääkö minun auttaa sinua pääsemään sänkyysi?
Kuningas huokasi syvään ja silmäiltyään levottomasti joka suunnalle ryömi väristen sänkyynsä.
— Nyt, — virkkoi Chicot, — on minun vuoroni. Hän heittäysi pitkäkseen nojatuoliin ja sulloi tyynyjä ympärilleen.
— Miten voitte, sire? — kysyi hän.
— Enpä hullummin, — vastasi kuningas. — Entä sinä?
— Mainiosti. Hyvää yötä, Henrik!