— Katsos, — virkkoi Chicot, — katsohan vaan pikku Henrik.
— Mitä pitäisi minun katsoa?
— No nyt on kumma! Katso ylihovijahtimestarisi. Hänhän on niin kalpea ja niin tomun ja lian vallassa, että hän kyllä ansaitsee huomiota.
— Hänpä se tosiaankin on, — sanoi kuningas.
Henrik viittasi Monsoreaulle, ja tämä tuli lähemmäksi.
— Mitä! Tekö olette Louvressa, hyvä herra? — kysyi Henrik. — Minä luulin teidän olevan Vincennesissä metsäpeuraa etsimässä.
— Peura oli tiedossa jo kello seitsemän tänäaamuna, sire. Mutta kun kello läheni kahtatoista ilman että minä sain mitään tietoa, pelkäsin minä, että jokin onnettomuus on kohdannut teidän majesteettianne.
— Todellako?
— Sire, — jatkoi kreivi, — jos olen laiminlyönyt velvollisuuteni, niin pyydän, ettei teidän majesteettinne pitäisi sitä muuna kuin minun alamaisena valppautenani teidän majesteettinne korkean persoonan suhteen.
— Hyvä, olkaa vakuutettu siitä, että minä osaan antaa sille oikean arvonsa.