— Koska teko on arvoton sekä teille että minulle… Luopukaa tuosta naisesta. Ah, paras kreivini… Tehkää vain tämä uhraus, ystäväni, ja minä lupaan ettei teille tule tapahtumaan vähintäkään vahinkoa…
— Rakastaako siis teidän korkeutenne vieläkin Méridorin Dianaa? — huudahti Monsoreau, kalpeana mustasukkaisuudesta.
— En en! Minä vakuutan, että en!
— No, kuka sitten voi teidän korkeuttanne pakottaa? Hän on minun vaimoni. Eikö minun syntyperäni ole riittävän hyvä? Vai tahtooko ehkä jokin syrjäinen sekaantua minun asioihini?
— Mutta hän ei teitä rakasta.
— Mitä sillä on väliä?
— Luopukaa hänestä minun tähteni, Monsoreau.
— En voi…
— Siinä tapauksessa… virkkoi herttua mitä kauheimman tuskan valtaamana… siinä tapauksessa…
— Punnitkaa asiaa, sire!