— Mitäs sanot siitä, Henrik? Eivätkö Ranskan liljat ole yhtään huonontuneet, vai miten? Minusta tuntuu, että Lothringin linnut haluaisivat lentää yhtä korkealle kuin Caesarin kotkat.
— Kuinka olet saanut hankituksi tuon sukuselvityksen?
— Se oli asianajaja Nicolas Davidin päänaluksella, kun hän tässä tuonaan oli Lyonissa.
— Kuka sen sieltä otti?
— Muuan hyvä ystäväni, joka on munkki ja jonka nimi on Gorenflot.
— Mitä! — huudahti Henrik. — Sekö inhottava räyhääjä, joka piti hävyttömän puheen Pyhän Genovevan luostarissa ja joka eilen loukkasi minua kadulla? Siinä tapauksessa hän lienee ne varastanut.
— Ei, hän on ottanut ne väkisin.
— Nicolas Davidiltako, siltä soturilta? Mutta miksei hän, noin arvokkaan teon tehtyään, ole ilmoittautunut minulle ansaitun palkinnon saamista varten?
— Hän on vaatimattoman nöyrästi palannut takaisin luostariinsa ja pyytää vain unohtamaan sen seikan, että hän milloinkaan on ollut sieltä poissa.
— Chicot, sinun ystäväsi on, kautta kunniani, saava ensimäisen avonaiseksi joutuvan apotinpaikan.