— Veljeni! Veljeni! — huusi Frans murtuneena. — Kuinka voitte syytää minun silmilleni moisia loukkauksia?
— Jos se, mitä teille sanon, voidaan pitää loukkauksena, niin siinä tapauksessa olen minä itse valehtelija, enkä mitään muuta toivoisikaan kuin että asia todellakin niin olisi. Puhukaa, puhukaa, minä kuuntelen. Sanokaa, oletteko uskoton tai, mikä vieläkin pahempi, tyhmä raukka.
— Minä en ymmärrä, mitä teidän majesteettinne tarkoittaa. Te tunnutte puhuvan minulle arvoituksilla.
— Niinpä tahdon minä selittää sanojani! — huudahti Henrik uhkaavalla äänellä, mikä kajahti kamalalta Fransin korvissa. — Te olette punonut salajuonia minua vastaan, niinkuin aikaisemmin punoitte veljeäni Kaarlea vastaan. Erotus oli vain siinä, että se tapahtui silloin Navarran kuninkaan avulla, nyt se on tapahtunut Guisen herttuan avulla. Varsin kaunis suunnitelma, jota minä ihailen ja joka olisi tuottanut teille kunniakkaan sijan herrojen kruununtavottelijain joukossa! Te kiemurtelitte ennen kuin käärme ja tänään te tahdoitte purra kuin leijona. Uskottomuuden jälkeen suora väkivalta, myrkyn jälkeen miekka.
— Myrkyn! Mitä sillä tarkoitatte, sire! — huudahti Frans raivosta kalpeana ja etsien, kuten Eteocles, johon Henrik oli häntä verrannut, paikkaa, jossa hän voisi salamoivalla katseellaan, miekkaa ja tikaria kun ei ollut, iskeä Polynicestä. — Minkä myrkyn?
— Sen myrkyn, jolla murhasit veljemme Kaarlen, sen myrkyn, jonka aioit antaa avustajallesi Navarran Henrikille. Tuo onneton myrkky on hyvin tarkoin tunnettua. Äitimmekin on sitä varsin usein käyttänyt. Siinä on kaiketikin syy siihen, miksi et ole tahtonut käyttää sitä minua vastaan. Siksipä kai olet tahtonutkin näytellä sotaherran osaa ja komentaa liigaa. Mutta katsoppa minua suoraan silmiin, Frans, — jatkoi Henrik, astuen uhkaavana muutaman askeleen veljeänsä kohti, — ja ole vakuutettu siitä, ettei sinunlaisesi mies milloinkaan surmaa miestä sellaista kuin minä olen.
Frans horjui tuon kauhean syytöstulvan edessä. Mutta säälimättä ja ilman armoa jatkoi kuningas:
— Miekka! Miekka! Tahtoisinpa nähdä sinut tässä huoneessa kanssani kahdenkesken ja miekka kädessäsi. Oveluudessa olen jo voittanut sinut, Frans. Sillä olen minäkin kulkenut sivuteitä päästäkseni Ranskan valtaistuimelle. Mutta ne tiet kulkivat kuitenkin enemmän kuin miljoonan puolalaisen ruumiin yli. Jos tahdot olla roisto, niin ole, mutta ole edes sillä tavalla. Jos sinua haluttaa minua matkia, niin matki, mutta toimikin sitten yhtä suuren kaavan mukaan. Kas siinä ovat kuninkaalliset edut, siinä petos, joka on sotapäällikön arvon mukainen. Siis sinä, toistan sen kerran vielä, olet jäänyt oveluudessa alakynteen, ja avoimessa, rehellisessä taistelussa sinä saisit surmasi. Elä siis ajattelekaan rimpuilla kummallakaan tavalla. Sillä tästä hetkestä alkaen menettelen minä kuin kuningas, kuin herra, kuin itsevaltias. Tästä alkaen minä pidän silmällä sinun juoniasi, seuraan sinun salapolkujasi, ja pienimmänkin petoksen, vähimmänkin kaksimielisyyden huomatessani lasken minä voimakkaan käteni sinun päällesi, konna, ja jätän sinut pyövelin käsiin. Tämä oli minulla sinulle perhesuhteistamme sanottavaa. Tästä syystä tahdoin puhua kahdenkesken kanssasi, Frans. Senvuoksi käsken nyt ystävieni jättämään sinut yöksi yksin, jotta yksinäisyydessä voit punnita minun sanojani.
— Siis minä huomaan, — sammalsi herttua, — jonkin oikun, jonkin pahaa unta muistuttavan epäluulon vuoksi joutuneeni teidän majesteettinne epäsuosioon?
— Vieläkin enemmän, Frans. Sinä olet joutunut minun oikeudenmukaisuuteni alaiseksi.